Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

USA:n kauppapolitiikasta odotetaan konkreettisia näyttöjä – Japanin ja EU:n vapaakauppasopimus nytkähtämässä eteenpäin

Yhdysvaltain presidentiltä Donald Trumpilta odotetaan ensimmäisiä konkreettisia näyttöjä maan uudesta kauppapolitiikasta, sanoo Elinkeinoelämän keskusliiton EU- ja kauppapolitiikan asiantuntija Saila Turtiainen.

Trump osallistuu talousmaiden G20-ryhmän huippukokoukseen, joka alkaa perjantaina Hampurissa. Yhdysvaltojen odotetaan Turtiaisen mukaan kertovan esimerkiksi rajoituksista, joita maa on ”kansallisen turvallisuuden nimissä” tekemässä esimerkiksi alumiinin ja teräksen hankintaan.

– Yhdysvallat on parasta aikaa tutkimassa mahdollisuuksia asettaa uusia tuontirajoituksia teräkselle ja alumiinille, mutta toimien laajuus ja kohdemaat ovat auki. Trumpin protektionistinen linja saattaa siis kolahtaa myös EU-maihin, Turtiainen linjaa.

Toisen raportin on määrä käsitellä syitä USA:n kaupan alijäämään. Trump on määrännyt asiasta selvityksen.

– On erittäin mielenkiintoista nähdä, millaista linjaa maa alkaa vetää. Jatkuvatko perinteiset kumppanuussuhteet vai muuttuuko kenttä täysin, Turtiainen pohtii.

Yhdysvaltain kiinnostus EU:ta kohtaan olisi nousemaan päin.

Trumpin valinta presidentiksi käytännössä jäädytti paljon kritiikkiä Euroopassakin osakseen saaneet TTIP-neuvottelut eli neuvottelut transatlanttisesta kauppa- ja investointikumppanuudesta EU:n ja Yhdysvaltojen välille.

Lisää aiheesta

Turtiainen sanoo, että jonkun aikaa on ollut nähtävissä, että Yhdysvaltain kiinnostus EU:ta kohtaan olisi nousemaan päin.

– En kuitenkaan usko, että tähän lähdettäisiin, ellei ole takuita kummankin erittäin vahvasta sitoutumisesta neuvotteluihin ja yhteiseen päämäärään, Turtiainen arvioi.

Yhdysvaltain kauppaministeri Wilbur Ross sanoi CNBC-kanavalle toukokuun lopussa, että hän pitää keskusteluiden avaamista mahdollisena.

– Me irtauduimme TPP:stä, mutta emme ole vetäytyneet TTIP:stä, Ross kommentoi.

TPP on Tyynenmeren vapaakauppasopimus, jossa on mukana 12 Tyynenmeren maata.

Sopimus Japanin kanssa voitaisiin saada allekirjoitettua torstaina.

Japanin ja EU:n neljä vuotta kestäneiden vapaakauppasopimusneuvotteluiden odotetaan nytkähtävän eteenpäin alkavalla viikolla.

EU:n kauppapolitiikasta vastaava komissaari Cecilia Malmström sanoi Tokiossa lauantai-iltana, että sopimus voitaisiin saada allekirjoitettua torstaina.

– Paketti, jonka toivomme saattavamme loppuun ensi viikolla, häivyttäisi lähes kaikki tullimaksut väliltämme. Ne ovat arvoltaan itse asiassa miljardeja, Malmström arvioi.

Japanin ulkoministeri Fumio Kishida sen sijaan oli niukkasanaisempi. Hän kuvaili neuvotteluja ”erittäin tiukoiksi”.

– Otimme merkittäviä askelia, mutta olemassa on edelleen merkittäviä ongelmia, joiden kanssa kummankin osapuolen on tehtävä töitä, Kishida sanoi.

EU:n ja Japanin sopu vapaakaupasta olisi suora viesti Trumpille, jonka Amerikka ensin -politiikka on sulkenut Yhdysvaltojen rajoja myös tavaralta.

Malmström sanoi toimittajille, että toteutuessaan sopu lähettäisi “muulle maailmalle vahvan signaalin siitä, että EU ja Japani uskovat vapaaseen kauppaan”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE