Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

USA:n puolustusministeri: “Trumpin hallinto ei aio toistaa Afganistanissa tehtyjä virheitä”

Yhdysvaltojen puolustusministeri Jim Mattis sanoo, että presidentti Donald Trumpin hallinto ei aio toistaa Afganistanissa aiemmin tehtyjä virheitä.

Hänen mukaansa Yhdysvallat ei voi sallia, että Afganistanista tulee jälleen Yhdysvaltoihin ja sen liittolaisiin kohdistettujen iskujen aloituspaikka.

Useiden eri lähteiden mukaan Trump antoi Mattisille valtuudet lisätä Afganistanissa olevien yhdysvaltalaisjoukkojen määrää.

Lehtitietojen mukaan Mattis olisi pyytämässä Afganistaniin 3 000–5 000 sotilasta lisää.

Senaatti äänesti murskaluvuin esityksestä, joka estäisi Trumpia yksipuolisesti helpottamasta Venäjä-pakotteita.

Yhdysvaltain senaatti äänesti keskiviikkona lisäksi murskaluvuin esityksestä, joka estäisi Yhdysvaltain presidentti Trumpia yksipuolisesti helpottamasta Venäjälle asetettuja pakotteita.

Esitys hyväksyttiin luvuin 97–2.

Ehdotus on osa lakipakettia, joka vaatii vielä lopullisen hyväksynnän sekä senaatilta että edustajainhuoneelta.

Jos ehdotus saa lopullisen hyväksynnän tarkoittaa se, että Trump tarvitsee kongressin hyväksynnän, jos hän haluaa helpottaa Venäjän pakotteita tai lopettaa ne kokonaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE