Talous

USA:n valtiovarainministeri uskoo kauppasodasta olevan vain hyötyä

Yhdysvaltain valtiovarainministeri Steven Mnuchin ei usko, että Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasota vaarantaisi maailmantaloutta. Mnuchin mukaan kiistalla voi olla päinvastaisia vaikutuksia.

Mnuchin arvelee, että jos Yhdysvallat onnistuu aikeissaan tasapainottaa Kiinan kanssa käytävää kauppaa, seuraukset voivat olla hyviä paitsi yhdysvaltalaisten myös Euroopan ja Japanin ja jopa Kiinan itsensä kannalta.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on varoittanut, että Yhdysvaltain ja Kiinan vastakkainasettelun pahentuminen haittaisi maailmantalouden kasvua. Mnuchinin mielestä IMF:n varoitusten pitäisi kannustaa Kiinaa neuvottelemaan kauppa-asioista Yhdysvaltojen kanssa.

Yhdysvallat on määrännyt Kiinasta tuotaville tuotteille tuontitulleja. Kiina on vastannut omilla tuontitulleilla, jotka koskevat Yhdysvalloista tuotua tavaraa. Kiinan Yhdysvaltain kanssa käymän kaupan ylijäämä nousi syyskuussa ennätysmäisen suureksi, 34,1 miljardiin dollariin.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 41 Demokraatti
TIEDUSTELULAIN ABC - Mitä tavallisen ihmisen pitää tietää?
LÄHIÖELÄMÄÄ - Selma Vilhunen teki rosoisen nuoriselokuvan
TARJA HALONEN - YK:n tulisi toimia pienemmällä budjetilla
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat