Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

USA:ssa jo noin 55 000 koronaan kuollutta

Yhdysvalloissa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut jo noin 55 000 ihmistä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Maailman koronavirustartuntoja seuraavan Johns Hopkins -yliopiston mukaan kuolleita on noin 54 840, kun taas tilastosivusto Worldometerin mukaan kuolleita on jo 55 400. Tiedot vaihtelevat jonkin verran eri lähteistä ja niiden tiedonkeruutavoista johtuen.

Johns Hopkinsin mukaan Yhdysvalloissa todettiin viimeisen 24 tunnin aikana noin 1 330 uutta koronaviruskuolemaa. Luku kuvaa tilannetta lauantai-illasta sunnuntai-iltaan paikallista aikaa.

Päivittäinen uusien kuolemien luku on viime päivinä vaihdellut merkittävästi. Lauantai-iltana yliopiston raportoima päiväluku oli lähes 2 500 kuolemaa, perjantai-iltana noin 1 260.

Yhdysvalloissa on eniten koronavirustartuntoja ja niistä johtuvia kuolemia maailmassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE