Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Useat isot yritykset höllentävät nyt koronatoimiaan – Keskon henkilöstöjohtaja povaa jopa kymmenien prosenttien laskua työmatkoihin

Lehtikuva
Nordea ottaa käyttöön hybridimallin.

Useat isot yritykset ovat höllentämässä tai jo lieventäneet koronarajoituksiaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Esimerkiksi pankkikonserni Nordea ottaa käyttöön hybridimallin, jossa tietyissä tehtävissä on mahdollista tehdä työtä kaksi päivää viikosta etänä ja kolme päivää toimistolla. Käytäntö tulee voimaan lokakuun aikana.

Jo kesän jälkeen Nordeassa on kannustettu henkilöstöä palaamaan enenevässä määrin työpaikalle. Konsernin henkilökunnasta on enimmillään ollut noin 40 prosenttia etätöissä koronan aikana.

-  Meillä ei ole määritelty hybridimallissa tiettyjä viikonpäiviä, milloin voi olla etänä. Tiimit ovat itse miettineet, mitkä päivät ja millainen rytmi heille sopii, sanoo henkilöstöjohtaja Johanna Bergström.

Etä- ja lähityön yhdistäminen on mahdollista Nordeassa esimerkiksi keskushallinnon eri tehtävissä. Bergström uskoo, että malli on tullut jäädäkseen.

Toimistolle ei odoteta ryntäystä

Teleyhtiö Elisa puolestaan valmistautuu poistamaan etätyösuosituksen viikon kuluttua maanantaina eli muutama päivä sen jälkeen, kun yleinen valtakunnallinen etätyösuositus poistuu perjantaina. Henkilöstöjohtaja Merja Ranta-ahon mukaan toimistolle ei kuitenkaan odoteta suurta ryntäystä, sillä yhtiössä on tehty hybridityötä kymmenen vuotta. Koronan aikana toimiston täyttöaste on ollut noin 10 prosenttia toimistohenkilöstöstä. Myymälähenkilöstö on ollut koronan aikaan pääosin lähityössä.

Toisin kuin Nordeassa, Elisassa ei ole yritystason yleislinjausta siitä, kuinka paljon työajasta voi tehdä jatkossa etänä. Jokainen tiimi sopii itse käytäntönsä.

-  Esimerkiksi kuluttaja-asiakaspalvelun tiimit tulevat toimistolle tiimipalaveripäivinä ja tiettyinä erityisinä myyntipäivinä. Muista käytännöistä tiimit sopivat itse, Ranta-aho kertoo.

K-ryhmässä konsernin tietotyöläiset ovat olleet koronan aikana suurimmaksi osaksi etätöissä, mutta syksyn mittaan he ovat siirtyneet vähitellen kohti normaalimpaa työntekoa. Keskon henkilöstöjohtajan Matti Mettälän mukaan läsnäolorajoitteet toimistoilta purettiin aiemmin tässä kuussa.

Myös Keskossa aletaan tehdä lähi- ja etätyön yhdistävää hybridityötä.

-  Lähdemme siitä, että työntekopaikka ja työntekotavat pitää sopia sen perusteella, mikä kunkin työn tavoitteita parhaiten palvelee. Tämä sopiminen pystytään tekemään parhaiten siellä, missä työ tunnetaan eli kussakin tiimissä.

Tarkkoja lukumääräisiä rajoja lähi- ja etätyön osuuksille ei ole Mettälän mukaan asetettu, mutta lähtökohtana on, että lähityötä tai kenttätyötä tehdään jatkossa enemmän kuin etätyötä.

Metsäyhtiö UPM:ssä etätyöpäivät ovat olleet muille kuin tuotantotehtävissä toimiville mahdollisia jo ennen koronaa ja näin on jatkossakin. Tuotantotehtävissä etätyö ei ole mahdollista.

-  Sopiva tasapaino paikan päällä ja etänä työskentelyn välille on haettu ja haetaan jatkossakin tehtävä- ja tiimikohtaisesti, UPM:stä kerrotaan sähköpostitse.

Maskikäytännöt vaihtelevat

Etätöiden ohella myös kasvomaskit ovat tulleet eri yrityksissä koronan aikana hyvin tutuiksi. Nyt maskien käyttöä koskevia ohjeita ja suosituksia on alettu höllentää. Valtakunnallisella yleisellä tasolla esimerkkiä on näyttänyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, jonka taannoin julkaisema uusi maskisuositus muun muassa korostaa ihmisten omaa harkintaa.

Nordeassa aiemmin voimassa ollut yleinen maskipakko poistettiin viime kuussa, ja nyt maskien käyttö on vapaaehtoista muualla paitsi konttoreiden asiakaspalvelussa. Myös Keskossa maskien käyttö on nyt toimistoissa vapaaehtoista.

Elisassa maskeja käytetään vielä myös omalla työpisteellä istuttaessa, mutta viikon kuluttua tästä säännöstä luovutaan. Jatkossa työntekijät käyttävät maskeja, kun liikkuvat toimistossa tai työskentelevät hyvin lähekkäin vaikkapa saman näytön ääressä.

UPM:llä maskeja tulee käyttää toistaiseksi yhteisissä tiloissa.

Matkustamista rajatusti

Korona-aika karsi aiemmin rajusti yritysten työmatkailua sekä kotimaassa että ulkomailla. Vaikka matkustamista onkin nyt taas vapautettu, sitä tehdään monin paikoin vielä rajatusti.

-  Osa työntekijöistä on käynyt tapaamassa tiimejään, mutta matkustaminen on vielä aika vähäistä, Nordean Bergström sanoo.

Hänen mukaansa koronaepidemian aikana tehty digitaalinen loikka mahdollistaa sen, että jatkossa työmatkoja on paljon vähemmän ja sähköisiä kokouksia enemmän.

-  Matkustamisen vähentäminen kuuluu meidän vastuullisuustavoitteisiinkin.

Myös Mettälä uskoo, että sähköisten työkalujen käytön myötä matkustaminen Keskossa vähenee – jopa kymmeniä prosentteja.

-  Tästä syntyy ajan säästöä ja kustannussäästöä, ja ilmaston kannaltahan on hyvä, että matkustetaan vain silloin kuin se on tavoitteen saavuttamiseksi välttämätöntä.

Mettälä arvioi, että kotimaan työmatkat vähenevät Keskossa suhteellisesti enemmän kuin ulkomaille kohdistuvat työmatkat.

-  Tavarantoimittajasuhteiden ylläpitämisessä kasvokkain pidettävät neuvottelut ovat usein välttämättömiä. Varmasti niitä edelleen tarvitaan, mutta nyt todennäköisesti suunnitellaan tarkemmin esimerkiksi sitä, kuinka usein jotain ulkomaista tavarantoimittajaa tavataan.

Työmatkoilla voi valita turvallisimman tavan

Elisassa useimpiin EU-maihin matkustetaan maanantaista 18. lokakuuta alkaen normaalein liiketoiminnallisin perustein. Vain hyvin korkean koronariskitason maita vältetään. Niin ikään kotimaassa työmatkoja voi tehdä.

-  Työmatkoilla voi valita sen turvallisimman matkustustavan. Esimerkiksi jos käyttää kaukojunaa, voi varata koko hytin itselleen tai hyödyntää ekstraluokkaa. Omalla autolla matkustamista suositellaan silloin, kun se on mahdollista, Ranta-aho sanoo.

Hänen mukaansa Elisassa on ollut jo ennen koronaa vahva videoneuvottelukulttuuri.

-  Ei kukaan lähde Helsingistä Tampereelle tai toisin päin kahden tunnin kokouksen takia, vaan ne hoidetaan videolla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE