Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Usko Lotto-onneen on pysynyt vahvana – vain neljännes suomalaisista uskoo vaurastuvansa joskus

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Vain neljännes suomalaisista on ainakin jossain määrin sitä mieltä, että heistä voisi jossain vaiheessa elämäänsä tulla varakkaita, Danske Bankin tutkimuksesta ilmenee.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vielä toissa vuonna 42 prosenttia uskoi mahdollisuuksiinsa vaurastua.

Erityisesti naisten usko tulevaan menestykseensä on heikkoa.

– Suurin osa suomalaisten varallisuudesta on kiinni kiinteässä omaisuudessa, kuten asunnoissa ja autoissa. Vain alle seitsemän prosenttia varoista on talletuksia, osakkeita tai rahasto-osuuksia, kertoo Danske Bankin Suomen sijoitusalueesta vastaava johtaja Ville Orava tiedotteessa.

Hänen mukaansa sijoittaminen ja säästäminen kiinnostavat kuitenkin nuoria aikuisia jatkuvasti enemmän. Eniten sijoittajia löytyy 25-34-vuotiaiden ikäluokasta.

Kaikkein hyväksytyimmäksi tavaksi vaurastua koetaan säännöllinen säästäminen ja tiukka kulukuuri. Tämän vaihtoehdon valitsi 43 prosenttia vastanneista.

Vuoden 2018 listalla sijalla neljä keikkunut lottovoitto on pitänyt saman sijoituksen hyväksytyimpien vaurastumistapojen listalla. Tämän vaihtoehdon nosti esiin nyt hieman alle kolmannes.

– Onneksi tuloksista voidaan kuitenkin nähdä, että nuorilla on vanhempia ikäluokkia vahvempi usko siihen, että omaan vaurastumiseen voi vaikuttaa myös muulla tavalla kuin lottoamalla, Orava sanoo.

Tutkimukseen vastasi 3 022 suomalaista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE