Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Uskoa antava ja valoisa persoona” – Mika Kari kertoo tukevansa Feldt-Rantaa SDP:n presidenttiehdokkaaksi

Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Mika Kari.

SDP:n kansanedustaja Mika Kari kertoo kannattavansa puolueen presidenttiehdokkaaksi Maarit Feldt-Rantaa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Etelä-Suomen sanomat.

– Minun ehdokkaani SDP:n presidenttiehdokkaaksi on tulevaisuudelle uskoa antava ja valoisa persoona Maarit Feldt-Ranta, Kari kirjoittaa Facebook-päivityksessään.

Kari kirjoittaa, että SDP:llä on kolme hyvää ehdokasta puolueen jäsenäänestyksessä. Feldt-Rannan lisäksi ehdokkuutta tavoittelevet Tuula Haatainen sekä Sirpa Paatero.

– Ajattelen niin, kun he laittavat itsensä likoon, on minun panokseni tukea ehdokastani. Ja teen sen ilolla ja riemulla!

Hän kirjoittaa tämän vuoksi tukevansa Feldt-Rantaa julkisesti. Hänen mukaansa kuitenkin kaikki ehdokkaat ovat osaavia ja ahkeria.

– Tsemppiä teille kaikille!

Tsemppiä teille kaikille!

Lisää aiheesta

Aikaisemmin esimerkiksi kansanedustaja Timo Harakka sekä Demarinuoret ovat kertoneet tukevansa Feldt-Rantaa SDP:n ehdokkaaksi. Harakka toimii myös Fedlt-Rannan kampanjaryhmän puheenjohtajana.

Sähköinen jäsenäänestys toteutetaan 7.-13. elokuuta. Tämän jälkeen on vielä mahdollisuus osallistua 17.-30. elokuuta järjestettävään postiäänestykseen.

Neuvoa-antavan jäsenäänestyksen tulos julkistetaan ylimääräisessä puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina 2. syyskuuta Jyväskylän Paviljongissa. Samassa kokouksessa nimetään SDP:n presidenttiehdokas tammikuussa 2018 järjestettäviin presidentinvaaleihin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE