Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Uskomattoman suosittu” — Yhdysvaltain demokraatit kyselevät jo jäseniltään: Michelle Obama presidentiksi 2020?

Yhdysvaltain demokraattinen puolue on lähettänyt sunnuntaina jäsenkyselyn, jossa tiedustellaan, haluaisivatko jäsenet nähdä Michelle Obaman, Yhdysvaltain nykyisen presidentin Barack Obaman vaimon ehdolla presidentiksi seuraavissa presidentinvaaleissa.

Demokraatit ovat liikkeellä aikaisin, koska tulevan presidentin Donald Trumpin valtakauden alkuun on vielä vajaa kaksi kuukautta.

Jäsenkirjeessä todetaan, että Michelle Obaman loisto nousi esiin demokraattien vaikeana vuonna. Obamaa kehutaan muun muassa hänen intohimoisista puheistaan kampanjan aikana.

— Hänen johtajuutensa ja arvokkuutensa ovat tehneet hänestä uskomattoman suositun, amerikkalaisista 66 % hyväksyy hänet maan ensimmäisenä naisena.

Kirjeessä sanotaan, että monet demokraatit haluavat nähdä Obaman julkisessa tehtävässä.

— Kun pohditte, kenen haluaisitte voittavan Trumpin 2020, onko Michelle listallanne?

Demokraatit ovat perustaneet aloitetta varten verkko-osoitteen. Kyselyyn voi vastata vain puolueen jäsen.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE