Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Uskonnolliset kokoontumiset kielletty ja jopa koteja tuhopoltettu” – Jaakonsaari puuttui Jehovan todistajien vainoon Venäjällä

Liisa Jaakonsaari teki kirjallisen kysymyksen EU-komissiolle Jehovan todistajien kohtelusta Venäjällä.

Venäjän korkein oikeus on hyväksynyt 20.4.2017 vaatimuksen, jonka mukaan Jehovan todistajien uskonnollinen järjestö tulisi julistaa ”ääriliikehdinnäksi” sekä yhteisön toiminta kieltää ja lakkauttaa. Paikallisten mukaan Jehovan todistajat ovat nyt Venäjällä vainottu ihmisryhmä.

– Vaikka Venäjällä on lain mukaan uskonnonvapaus, ovat Jehovan todistajat nyt vainottuja uskonnollisen suuntautumisensa tähden. Tilanne on äärimmäisen kriittinen. Euroopan tulee tuomita Venäjän ihmisoikeuksia ja uskonnonvapautta rajoittavat toimet, sanoo europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd.).

Venäjän korkeimman oikeuden kolmihenkinen paneeli kuulee tänään maanantaina 17.7 Jehovan todistajien valituksen korkeimman oikeuden 20.4.2017 tekemän kielteisen ratkaisun johdosta, jossa heidän rauhanomainen uskonnonharjoittamisensa julistettiin ”ääriliikehdinnäksi”. Jehovan todistajien tavoitteena on kumota päätös ja saada jatkaa uskonnon harjoittamistaan rauhanomaisesti Venäjällä.

– Olen saanut useita huolestuneita viestejä Venäjältä ja Suomesta. Monien omaisuus on takavarikoitu, uskonnolliset kokoontumiset kielletty ja jopa koteja tuhopoltettu. Ulkomailla asuvat Jehovan todistajat eivät uskalla enää matkustaa Venäjälle, koska pelkäävät vangitsemista, sanoo Jaakonsaari.

Tanskalainen EU-kansalainen pidätettiin Jehovan todistajien uskonnollisessa kokouksessa toukokuussa ja hän on yhä tutkintavankeudessa Venäjällä.

Tanskalainen EU-kansalainen Dennis Christensen pidätettiin 25. toukokuuta Jehovan todistajien uskonnollisessa kokouksessa ja hän on yhä tutkintavankeudessa Venäjällä. Christensen on ensimmäinen Jehovan todistaja, joka on pidätetty uskonnollisen vakaumuksen vuoksi Venäjällä Neuvostoliiton lakkauttamisen jälkeen.

Venäjällä on noin 170 000 Jehovan todistajaa yli 2 000 seurakunnassa eli osastossa. EU-komissio vastaa Jaakonsaaren kirjalliseen kysymykseen seuraavan kuuden viikon aikana.

Lisää aiheesta

Liisa Jaakonsaaren kirjallinen kysymys EU-komissiolle:

Venäjän lainsäädäntö takaa uskonnonvapauden kaikille kansalaisille, mutta tästä huolimatta Venäjän korkein oikeus on hyväksynyt 20.4.2017 vaatimuksen, jonka mukaan Jehovan todistajien uskonnollinen järjestö tulisi julistaa ääriliikehdinnäksi sekä yhteisön toiminta kieltää ja lakkauttaa.

Tanskalainen EU-kansalainen Dennis Christensen pidätettiin 25.5.2017 Jehovan todistajien uskonnollisessa kokouksessa ja hän on yhä tutkintavankeudessa Venäjällä. Christensen on ensimmäinen Jehovan todistaja, joka on pidätetty uskonnollisen vakaumuksen vuoksi Venäjällä Neuvostoliiton lakkauttamisen jälkeen.

Millaisiin toimiin komissio aikoo ryhtyä turvatakseen uskonnonvapauden ja rauhanomaisten uskonnollisten yhteisöjen aseman Venäjällä?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE