Kansallismielinen radikalismi sai Suomessa alkunsa sisällissodan jälkeen 1920-luvulla. Perustana oli äärivalkoinen tulkinta maan tilasta. Yhteiskunta oli epäyhtenäinen, riitaisa ja levoton. Kansanvaltainen yhteiskunta oli heikko sekä sisäisten että ulkoisten uhkien edessä. Syntyi radikaali järjestökenttä, jonka toimintatavat vähitellen muotoutuivat ja suomalainen fasismi suoritti esiinmarssinsa.

Helmikuussa 1922 perustettu Akateeminen Karjala-Seura yhdisti opiskelijanuorison kansallismielisen radikalismin taakse yliopistoissa ja oppikouluissa. Vuonna 1929 perustettiin Vapaussodan Rintamamiesten Liitto, josta kasvoi nopeasti ei-akateemisia veteraaneja yhdistävä järjestö. Sen laajasta jäsenistöstä monet olivat mukana lähinnä epäpoliittisen veteraanitoiminnan takia, mutta järjestön kova ydin koostui tiukan linjan aktivisteista, jotka halusivat muuttaa yhteiskuntaa omien ihanteidensa näköiseksi. Liiton keskeisenä päämääränä oli ainakin kommunististen ja sosialidemokraattisten järjestöjen toiminnan vastustaminen ja toiminta niiden kieltämiseksi kokonaan.

Lapuan liikkeen johtajan Vihtori Kosolan julkinen läpimurto tapahtui vuoden 1929 lopulla. Seuraavana vuonna liike alkoi organisoitua järjestöksi, joka kattaisi koko maan kommunistien murskaamiseksi kaikilla paikkakunnilla ja ryhtyisi myös suoraan toimintaan. Nopeassa tahdissa kehitys vei liikkeen väkivallan ja kumouksen tielle. Kesällä 1930 autot kulkivat, miehiä kaapattiin, nöyryytettiin ja hakattiin. Kolme kyyditettävää murhattiin. Kansanedustajia siepattiin. Kyydityksiä tapahtui vuoden 1930 aikana kaksi ja puoli sataa.

Lapuan liike ajoi helmikuun lopussa vuonna 1932 Mäntsälän kapinassa valtiovallan seinää vasten. Arviolta kymmeniin tuhansiin nouseva aseistettu joukko oli eri puolilla Suomea valmiina marssimaan pääkaupunkiin.  Benito Mussolini oli tehnyt fasistisen vallankaappauksen juuri tällaisella marssilla Roomaan. Presidentti Svinhufvud kuitenkin radiopuheessa käski kapinallisia kuuliaisina laille viipymättä palaamaan kotiseudulleen. Puhe tehosi; lähdössä olleet suojeluskuntalaiset palasivat koteihinsa ja kapinallisten johto vangittiin.

Radikalismi Suomessa ei kuitenkaan Lapuan Liikkeeseen päättynyt. Sen toimintaa jatkamaan perustettiin 5. kesäkuuta 1932 Hämeenlinnassa Isänmaallinen Kansanliike (IKL). IKL:n esikuvina olivat lähinnä Italian fasistit. Tärkein ero suomalaisen äärioikeiston ja Saksan natsismin välillä oli suhde uskontoon. Suuri osa Suomen papistosta oli IKL:n kannattajia, kun taas natsit korostivat germaanista uuspakanuutta. IKL oli vuoden 1933 vaaleissa vaaliliitossa kokoomuksen kanssa ja sai 14 kansanedustajaa. Kokoomus koki murskatappion ja sai vain 18 paikkaa edellisvaalien 42 paikan sijaan.

1930-luvulla, sotien ja vielä jatkosodankin aikana Suomessa oli IKL:n rinnalla joukko natsipuolueita, jotka riitelivät, lohkeilivat ja muuttivat nimiään. Todellisia kannattajia oli yhteensäkin vain muutamia tuhansia. Välirauhansopimuksen nojalla jo 23.9.1944 lakkautettiin mm. AKS, IKL, Itsenäisyyden Liitto ja pienet natsipuolueet. Äärioikeistoon kuulumisesta ei Suomessa rangaistu ketään. Muutamat, kuten suomalaisen fasismin kummisedäksi kuvattu Lohjan Kalkkitehtaan toimitusjohtaja, vuorineuvos Petter Forsström ja AKS – johtaja Helanen sekaantuivat saksalaisten juoniin rauhateon jälkeen saaden vankeustuomion.

Fasismi Suomessa on tarina ihmisistä ja järjestöistä, joiden mielestä vapaussota jäi kesken eivätkä he hyväksyneet kansanvaltaista yhteiskuntaa. 1930-luvun loppuun tultaessa kansanvalta Suomessa kuitenkin sai voiton.