Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

USU: Antti Lindtman kokoaa komiteat pohtimaan asioita asevelvollisuudesta maakuntien verotusoikeuteen

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

Hallitus perustaa vielä loppuvuoden aikana komiteat pohtimaan asevelvollisuutta, sosiaaliturvauudistusta, lapsistrategiaa, kriisinhallintaa sekä maakuntien verotusoikeutta.

Demokraatti

Demokraatti

Komiteoita esitteli viime viikolla hallituksen iltakoulussa valtioneuvoston kanslian osastopäällikkö Seppo Määttä. Komiteoiden kokoamista vetää syksyn aikana SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

Parlamentaaristen komiteoiden tarkoitus on ohjata hallitusohjelmaa ja valmistella tulevien vaalikausien suuria rakenneuudistuksia. Uudella mallilla vahvistetaan hallituksen mukaan valmistelun avoimuutta, osallisuutta ja laajaa tietopohjaa.

Komitean jäseniä kutsutaan kaikista eduskuntapuolueista sekä keskeisistä eturyhmistä ja kansalaisjärjestöistä. Päävastuu työstä on ministeriöllä, jonka toimialaan kysymys pääasiassa kuuluu.

Komiteoiden aihepiireistä on ministeriöissä meneillään esiselvitystyöt.

– Maakuntien rahoitusta käsittelevän komitean on määrä saada valmista ensi vuoden loppuun mennessä, ja sosiaaliturvan osalta parlamentaarista työtä tehtiin jo viime kaudella, Lindtman sanoo Uutissuomalaiselle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE