Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Politiikka

USU: Halla-aho sanoo pitävänsä Antti Rinteen vihjailua perussuomalaisten kytköksistä äärioikeistoon ala-arvoisena

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

Uutissuomalaisen mukaan perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho pitää huolestuttavana, että perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) vihjailee perussuomalaisten edustavan ääriliikettä.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

– Kun puhutaan vastakkainasettelun välttämisestä ja luottamuksesta kansanvaltaisiin instituutioihin, niin pidän aika huolestuttavana sitä, että perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja kyseenalaistaa laillisia tavoitteita laillisesti edistävän oppositiopuolueen legitimiteetin ja vihjailee, että kyseinen puolue ja sen puoli miljoonaa äänestäjää edustaisivat jonkinlaista ääriliikettä, Halla-aho sanoi Uutissuomalaiselle lauantaina päivällä.

Rinne kertoi lauantaina julkaistussa Uutissuomalaisen haastattelussa olevansa huolissaan suomalaisen äärioikeiston liikehdinnästä. Entisen pääministerin mielestä siinä on liian usein kyse perussuomalaisten toiminnassa mukana olevista tai puolueen liepeillä toimivista henkilöistä.

Halla-aho kuvaa USU:lle Rinteen vihjailuja ala-arvoisiksi.

Rinne sanoi Uutissuomaisen haastattelussa, ettei hän pidä poissuljettuna sitä, että ääriliikkeet pyrkisivät lamauttamaan suomalaisen yhteiskunnan toimintakykyä. Rinteen mukaan Suomessa on merkittävä joukko ihmisiä, jotka organisoidusti ja masinoidusti levittävät epäluuloa yhteiskunnallisia instituutioita ja poliitikkoja kohtaan sekä lietsovat vihaa.

– Hän (Rinne) nyt tässä kyllä aika lailla lietsoo epäluuloa ja vihaa poliitikkoja kohtaan. Hän on ihan oikeassa siinä, ja sen takia hänen pitäisi ennen kaikkea itse pidättäytyä siitä, Halla-aho kommentoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
6.3.2021
Rönnholm ihmettelee perussuomalaisten ”pelin politiikkaa” – kommentoi SDP:nkin ehdokkaiden vaikeutunutta tilannetta: ”Kaikki mahdollinen tehdään”
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE