Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

USU-kysely: Jo riittää, yhä useampi suomalainen haluaa nyt palkankorotuksen

Suomalaisten palkankorotustoiveet syksyn ja ensi vuoden liittokohtaisten neuvottelujen alla ovat lisääntyneet, kertoo Uutissuomalaisen tekemä gallup.

Uutissuomalaisen lokakuussa teettämän kyselyn mukaan enää joka kuudennen (17 %) mielestä palkankorotuksissa pitäisi pysyä nollalinjalla. Toukokuussa nollalinjaa kannatti joka neljäs (25 %) vastaajista.

Uudessa kyselyssä nollalinjan kannatus on pudonnut sekä miesten että naisten keskuudessa.

– Palkankorotusodotuksilla on siinä mielessä katetta, ettei oikein kukaan enää ajattele nollalinjan toteutuvan. Joku voi toki ajatella, että olisi hyvä jos toteutuisi, Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju sanoo.

– Jos korotukset ovat maltillisia, se turvaa kilpailukyvyn kohentumisen ja pitää yllä ostovoiman kehitystä. Jos tulee ylilyöntejä, eikä pystytä luomaan muutenkaan lisää joustavuutta työmarkkinoille, sillä voi olla kielteisiä vaikutuksia, arvioi OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen.

Kolmannes vastaajista korottaisi palkkoja vuosittain 1–2 prosenttia. Suuriin, 4–5 prosentin vuotuisiin korotuksiin siirtyisi kaikista vastaajista kahdeksan prosenttia.

Lokakuun tutkimus toteutettiin 17.10.–23.10.2017. Siihen vastasi yhteensä tuhat henkilöä. Toukokuun tutkimus toteutettiin 30.5.–31.6.2017. Siihen vastasi yhteensä 1 023 henkilöä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE