Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

USU: Työministeri esittää valtakunnansovittelijalle apuvoimia – “Paineet yhtä henkilöä kohtaan ovat kovia”

Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala on saamassa apuvoimia. Uutissuomalainen kertoo, että työministeri Tuula Haatainen (sd.) esittää yhden sivutoimisen sovittelijan lisäämistä valtakunnansovittelijan toimistoon.

Demokraatti

Demokraatti

Haatainen kertoo olevansa huolestunut työmarkkinatilanteesta, jossa useita lakkoja ja lakon uhkia on yhtä aikaa päällä. Tilanne on huono kaikkien osapuolten kannalta.

– Tällaisessa tilanteessa, jossa on näin monta prosessia käynnissä, paineet valtakunnansovittelijaa, yhtä henkilöä kohtaan, ovat kovia ja työtaakka on iso, Haatainen sanoo Uutissuomalaiselle.

– Olen päättänyt, että olen esittämässä yhden sivutoimisen sovittelijan lisäämistä. Olen keskustellut asiasta yhdessä valtakunnansovittelijan kanssa ja hän on esittänyt sitä.

Haataisen mukaan päätös asiasta tehdään ensi viikolla. Se helpottaa valtakunnansovittelijan työsarkaa.

Työntekijäpuolelta on arvosteltu valtakunnansovittelija Piekkalaa erityisesti siitä, että hän ei ota kantaa liittokierroksen suurimpaan kiistakysymykseen eli kilpailukykysopimuksen tuomiin lisätunteihin. Valtakunnansovittelijaan kohdistunut kritiikki on varsin poikkeuksellista.

Ei ole epäluottamuslause Piekkalaa kohtaan.

Lisää aiheesta

Haatainen korostaa, että päätös uudesta sivutoimisesta sovittelijasta ei ole epäluottamuslause Piekkalaa kohtaan.

– Ei vaan siitä huolehtiminen, että meillä on riittävä neuvottelu- ja sovittelumekanismi olemassa. Tällä varmistetaan se, että valtakunnansovittelijan toimistossa on resursseja, Haatainen sanoo.

– Onhan tämä melkoinen suma, joka pitää purkaa, Haatainen toteaa viitaten päällä oleviin lakkoihin ja lakon uhkiin.

Piekkala kertoi Uutissuomalaisen haastattelussa (19.12.2019), että neuvottelukulttuuri kaipaa muutosta ja hartioita voisi olla syytä leventää.

Valtakunnansovittelijan toimisto on itsenäinen virasto, joka toimii työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä. Viraston päällikkönä toimii valtakunnansovittelija.

Valtakunnansovittelijan lisäksi sovittelujärjestelmään kuuluu sivutoimisia sovittelijoita, jotka voivat hoitaa työriitojen sovittelutehtäviä tarpeen mukaan. Sivutoimisia sovittelijoita on kaksi, Jukka Ahtela ja Janne Metsämäki. Lisäksi Ahvenanmaan itsehallintoalueella on oma sovittelija Jukka-Pekka Tyni.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE