Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Uuden oikeuskanslerin puntarointi on vielä kesken – selviää aikaisintaan ensi viikolla

Tuore oikeusministeri Antti Häkkänen.

Uuden oikeuskanslerin nimi selviää aikaisintaan ensi viikolla. Oikeusministeriön viestinnästä kerrottiin tiistaina, että asian puntarointi on vielä kesken. Valinta on tuoreen oikeusministerin Antti Häkkäsen (kok.) pohdittavana.

Oikeuskanslerin nimitys oli tulossa valtioneuvoston istuntoon pääsiäisen jälkeen. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan asiaa päätettiin kuitenkin lykätä yli puoliväliriihen.

Riihessä päätettiin siirtää Jari Lindströmiltä (ps.) oikeusministerin salkku Häkkäselle, jolloin tuore ministeri tarvitsi harkinta-aikaa.

Helsingin Sanomat uutisoi, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö olisi ollut tyytymätön oikeusministeriön ehdotukseen ja siksi hallitus otti aikalisän. Niinistö totesi STT:lle, ettei hän ole edellyttänyt ministeriön tekevän uutta valmistelua.

Nykyinen oikeuskansleri Jaakko Jonkka jäi eläkkeelle kuun alussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE