Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Uudenmaan Demarinaiset: Suomi tarvitsee feministisen arvojohtajan

Tuula Haatainen on SDP:n presidenttiehdokas.

– Sata vuotiaan Suomen seuraavan presidentin tulee olla kansainvälinen rauhan rakentaja ja kotimaan oikeudenmukainen arvojohtaja. Suomi tarvitsee presidentin, joka on vankkumaton tasa-arvon kannattaja, henkilön joka uskaltaa puhua myös tyttöjen ja naisten puolesta niin kotimaassa kuin maailmallakin”, Uudenmaan Demarinaiset tiedottaa.

– SDP:n kansanedustaja, presidenttiehdokas valtiotieteiden maisteri Tuula Haatainen on osaamiseltaan ja arvoiltaan sellainen henkilö, jota tässä ajassa tarvitaan, kannanotossa todetaan.

Uudenmaan Demarinaiset toteavat, että rasismi, terrorismi ja äärijärjestöt ovat nostaneet päätään Euroopassa, Pohjoismaissa ja myös Suomessa. Tämä on seurausta turvattomuuden ja huono-osaisuuden kasvusta, eli huonosta poliittisesta päätöksenteosta. Eriarvoistuminen on yhteiskunnallinen turvallisuusriski, johon presidentin tulee omalla arvovallallaan puuttua.

– Tuula Haatainen on kampanjassaan nostanut esille feministisen ulkopolitiikan tärkeyden ja siten huomioinut naisten merkityksen niin kriisien ratkaisuissa, rauhanvälityksessä kuin jälleenrakentamisessa ja arjen toiminnoissa.

Uudenmaan Demarinaisten syyspiirikokous tukee kansanedustaja Tuula Haataista Suomen presidentiksi.

– Suomen ensimmäinen naispresidentti oli sosialidemokraatti, tehdään töitä sen eteen, että Suomi aloittaa toisen vuosisatansa sosialidemokraattisen naispresidentin johdolla.

Anette Karlsson jatkaa Uudenmaan Demarinaisten puheenjohtajana.

Lisää aiheesta

Uudenmaan Demarinaiset kokoontuivat tänään syyspiirikokoukseen Tuusulassa. Porvoolainen Anette Karlsson valittiin yksimielisesti järjestön puheenjohtajaksi kaudelle 2018-2019. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin vantaalainen Tarja Eklund ja toiseksi varapuheenjohtajaksi keravalainen Leena Harjula-Jalonen.

Hallitukseen valittiin Marita Lassila (Espoo), Maire Suomi (Nurmijärvi), Riitta Salasto (Vantaa), Tamara Talvituuli (Pornainen), Kristiina Urtamo (Hyvinkää), Päivi Lumikumpu (Vihti), Teija Virtanen (Sipoo). Varajäseniksi valittiin Tuula Martin (Porvoo), Pirjo Lehtonen (Kellokoski), Anneli Rönnberg (Espoo) ja Päivi Laakkonen-Kosonen (Vantaa).

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE