Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Uudenmaan ehdokasasettelussa loppukirin aika – vielä voit ehtiä ehdolle!

Sosialidemokraattien Uudenmaan vaalipiirissä on yli 800 ehdokasta kasassa. Vielä on kuitenkin pari päivää aikaa asettua ehdolle ja useassa vaalipiirissä kaivataan vielä hyviä ehdokkaita. Helsinkiä ja Vantaata lukuunotamatta, muualla Uudellamaalla on vielä mahdollista päästä ehdolle. Ehdokaslistat on jätettävä helmikuun loppuun mennessä, joten nyt on tosiaan loppukirin aika!

Kirkkonummen vaalipäällikkö, Pekka Jäppinen, kertoi, että vielä tarvitaan ehdokkaita ympärikuntaa ja alueella on tällä hetkellä hieman vajaa 30 ehdokasta.

– Lisää vielä tarvitaan, ehdokkaiden hankinta on tällä kertaa ollut työläämpää kuin edellisellä kerralla.

Espoossa kaivataan vielä myös ehdokkaita. Espoon vaalipäälikkö, Kirsi Nyqvist, toivoo, että vielä löytyisi ne viimeiset hyvät ehdokkaat!

Ehdokkaiksi toivotaan erilaisia ja eritaustaisia ehdokkaita. Uudenmaan Demarinuoret yrittävät houkutella nuoria ehdolle. Demarinuorten järjestösihteeri, Mirva Saarelainen, antoi pari vinkkiä ehdokkaiksi haluaville.

Minäkö ehdokkaaksi?

Demarinuorten järjestösihteeri, Mirva Saarelainen, rohkaisee etenkin nuoria ehdolle. Tärkeintä on, että tietää, miksi on ehdolla.

Lisää aiheesta

– Onko jotain itseään lähellä olevia asioita, joihin haluaa vaikuttaa? Tähän kysymykseen vastauksia pohtimalla, on helppo lähteä rakentamaan omaa kampanjaa. On hyvä tietää, keneen voi ottaa yhteyttä alueen vaalityöstä. Tottakai on tärkeää perehtyä puolueen tavoitteisiin ja toimia puolueen arvojen mukaisesti, Saarelainen korostaa.

Moni lähtee kuntavaalikampanjaan ihan nollabudjetilla, mutta toisilla on varaa käyttää vaaleihin suuriakin summia. Tämän takia on hyvä tutustua vaalirahoituslakiin, jos aikoo ehdolle, Saarelainen muistuttaa.

– Puolue on koonnut työkaluja helpottaakseen ehdokkaan vaalityötä. Voit käydä tutustumassa www.sdp.fi/ehdokkaalle. Sieltä löytyy some-ohjeita, laadukkaita kuvia, vinkkejä kampanjointiin ja taustamuistioita poliittisista aiheista. Uudenmaan Demarinuorilta alueemme alle 32-vuotiaat nuoret ehdokkaat saavat karkkia, kortsuja ja koulutusta. Koulutamme kohtaamaan kuntalaisia, tsemppaamme toisiamme ja jaamme ideoita, Saarelainen kertoo.

Kuntalainen on kunnan asiantuntija?

Mirva Saarelaisen mukaan niin kuntapolitiikassa kuin politiikassa ylipäänsä tarvitaan erilaisia, eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia ihmisiä.
– Sinä olet oman kuntasi asiantuntija, käytät kunnan palveluja ja todennäköisesti olet tekemisissä muiden kuntasi asukkaiden kanssa, Saarelainen korostaa.

Saarelaisen mielestä kuntavaaleihin kannattaa lähteä kokeilemaan. Ensimmäiset vaalit jännittävät varmasti, mutta Saarelainen muistuttaa, ettei kenenkään   tarvitse lähteä vaaleihin yksin.
– Jos kuitenkin ehdokkaana olo tuntuu vieraalta, voit osallistua tilaisuuksiin ja vaalityöhön hyvin monella eri tavalla. Jokainen saa sitoutua oman aikataulun puitteissa, Saarelainen sanoo.

– Ja mikä tärkeintä, äänestä! Meillä on oikeus äänestää, joten ei jätetä käyttämättä tätä upeaa mahdollisuutta, hän painottaa.

 

Miten voin hakea kuntavaaliehdokkaaksi?

– Olet vähintään 18- vuotias

– Ota yhteys puoluetoimistoon tai alueen työntekijään

– Yhteystiedot löytyvät www.sdp.fi

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE