tyovaenkirjallisuuspaiva
kaisaniemi

Uudet luvut julki: Velkataakat ovat kasvaneet selvästi

Asuntovelallisilla asuntokunnilla oli asuntovelkaa keskimäärin 181 prosenttia vuosituloistaan vuonna 2014, kertoo Tilastokeskus. Euroissa laskien velkaa oli keskimäärin 94 370 euroa.

Kahden huoltajan lapsiperheillä keskimääräinen asuntolaina oli 125 700 euroa. Tuloihin suhteutettuna raskaimmat velkataakat olivat yhden aikuisen perheillä. Yksinhuoltajilla oli asuntovelkaa keskimäärin 250 ja yksin asuvilla 223 prosenttia vuosituloista.

Velkataakat ovat kasvaneet selvästi viime vuosina. Kaikkien asuntokuntien velkaantumisaste, eli velkojen suhde tuloihin, oli vuonna 2014 keskimäärin 111 prosenttia. Vuonna 2002 luku oli 70 prosenttia.

Velallisia asuntokuntia oli 1,4 miljoonaa, eli 53 prosenttia kaikista. Velkaa oli kaikkiaan 112 miljardia euroa. Veloista 74 prosenttia oli asuntovelkoja.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

USA:n puolustusministeri: Isisin päivät Irakissa ovat luetut

Kuva: LEHTIKUVA / AFP PHOTO

Yhdysvaltain puolustusministeri Jim Mattis vakuutti tiistaina Irakissa, että äärijärjestö Isisin päivät maassa ovat luetut. Mattis saapui maahan osoittaakseen tukensa irakilaisjoukoille, jotka ovat viikonlopusta asti käyneet raskaita taisteluja Tal Afarin kaupungin valtaamiseksi.

Tal Afar on viimeisiä Isisin hallussa olevia kaupunkeja, ja siellä arvellaan olevan toista tuhatta äärijärjestön taistelijaa. Irakilaislähteiden mukaan kaupungin valtaus vienee viikkoja.

Irakin hallituksen joukot valtasivat kesällä Mosulin suurkaupungin Isisiltä Yhdysvaltain johtaman liittouman tuella.

Mattis kävi myös keskusteluja Irakin tulevaisuudesta. Asiantuntijat ovat pelänneet maan sirpaloituvan osiin tai joutuvan entistä enemmän naapurimaa Iranin etupiiriin.

Noin 100 ihmistä on mukana tutkimassa Turun puukotuksia – uhreista kaksi on edelleen tehohoidossa

Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen

Noin sata ihmistä on mukana tutkimassa Turun perjantaisia puukotuksia, kertoo sisäministeri Paula Risikko (kok.). Tutkinnassa edetään useita erilaisia linjoja. Risikko sanoi, että johtopäätökset voidaan kokonaisuutena tehdä vasta myöhemmin.

Risikon mukaan terrorismin torjunnan toimenpidesuunnitelmaa kammataan läpi Turun tapahtumien jälkeen. Risikko sanoo, että niin on toimittu myös muualla Euroopassa tapahtuneiden iskujen jälkeen.

Suunnitelmaa laativat sisäministeriön kanssa yhteistyössä suojelupoliisi, keskusrikospoliisi ja poliisihallitus.

He tarvitsevat tukea hengitykseen.

Puukotusten uhreista kaksi on edelleen tehohoidossa Turun yliopistollisessa sairaalassa (Tyks).

– Heillä on puukotusvammoja kaulan alueella, ja he tarvitsevat tukea hengitykseen, Tyksin sairaalajohtaja Petri Virolainen kertoi STT:lle.

Virolaisen mukaan potilaiden tila on vakaa. Heidän tilaansa ja jatkohoitoa arvioidaan uudelleen keskiviikkona.

Virolaisen mukaan epäilty puukottaja on yhä osastohoidossa.

– Nyt kun vangitsemismääräys on tehty, selvitämme, saadaanko hänet hoitoon vankisairaalaan. Hänen tilansa on vakaa, eikä hän tarvitse yliopistosairaalan tasoista hoitoa, Virolainen sanoo.

Muut puukotuksissa haavoittuneet kuusi ihmistä on jo kotiutettu.

Sairaalan turvatoimia on tehostettu muun muassa lisäämällä vartijoiden määrää. Maanantaina Virolainen kertoi, että sairaalaan on tullut epämääräisiä uhkauksia puhelimitse.

Turun puukkoiskun pääepäilty käytti Saksassa useita henkilöllisyyksiä – epäiltiin myös pahoinpitelystä

Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen
Turun puukkoiskun pääepäiltyä kuultiin oikeudessa videon välityksellä.

Turun puukkoiskun pääepäilty marokkolainen Abderrahman Mechkah oleskeli Saksassa eri paikkakunnilla kuukausia ennen Suomeen tuloaan.

– Myös kaksi muuta Suomessa syytteessä olevaa olivat Saksassa, kertoo politiikan toimittaja Jörg Blank uutistoimisto DPA:sta.

Mechkah tuli Blankin mukaan saksalaisviranomaisten tietoon marraskuussa 2015 Ala-Saksin osavaltiossa, ja tuolloin mieheltä otettiin sormenjäljet. Mikään ei yhdistänyt miestä terroristiryhmään.

Ala-Saksista Mechkah siirtyi Dortmundiin Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa. Huhtikuussa 2016 viranomaiset totesivat, että miehen osoite oli tuntematon.

Saksassa ollessaan mies käytti eri henkilöllisyyksiä. Neussin kaupungissa lähellä Düsseldorfia Mechkahia epäiltiin ruumiinvamman tuottamisesta. Oikeuteen asti asia ei edennyt, koska Blankin mukaan kyse ei ollut niin suuresta rikoksesta. Helsingin Sanomat puolestaan uutisoi, että Mechkah joutui saksassa alkuvuodesta 2016 kahdesti riitaan vastaanottokeskuksissa. Molemmissa tapauksissa poliisi on puhuttanut Mechkahia epäiltynä pahoinpitelystä.

Turvapaikkahakemusta Mechkah ei Saksassa jättänyt.

Sitä ei tiedetä, mitä reittiä mies matkusti Suomeen.

Blankin mukaan tiedossa ei ole, mitä kautta Mechkah alun alkaen tuli Saksaan. Myöskään sitä ei tiedetä, mitä reittiä mies matkusti Suomeen.

Myös kaksi muuta Suomessa syytteessä olevaa miestä joutui Saksassa tekemisiin poliisin kanssa. Viittä eri identiteettiä käyttänyt mies jäi kiinni varkauksista ja laittomasta maassa oleskelusta. Hän oli oleskellut

Hampurissa ja Göttingenissä. Toinen mies otettiin kiinni Osnabrückissa. Häntä epäiltiin varkauksista Hampurissa.

”Kukaan ei osta sikaa säkissä” – Erkki Tuomiojan mukaan tiedustelulakien kiireellisestä käsittelystä on turha vielä puhua

Kuva: Kari Hulkko

Entisen ulkoministerin ja pitkäaikaisen SDP:n kansanedustajan Erkki Tuomiojan mielestä tiedustelulainsäädännön kiireellisestä käsittelystä on turha puhua, ennen kuin asiasta on tehty edes hallituksen lakiesitys.

– Kukaan ei osta sikaa säkissä. Meillä ei ole vielä olemassa tiedustelulaista minkäänlaista hallituksen lakiesitystä. Tällä hetkellä on olemassa vain työryhmäesityksiä, Tuomioja toteaa.

– Normaali lainsäätämisjärjestys on se, että ensin pitää tietää esitys, jotta siihen voi ottaa kantaa.

Tällä hetkellä tiedustelulakien luonnokset ovat vasta muotoutumassa ministeriöissä. SDP on ilmoittanut haluavansa nähdä lopulliset hallituksen lakiesitykset, ennen kuin ottaa kantaa siihen tulisiko tiedustelulainsäädäntö säätää nopeutetusti.

Nopeutettu käsittely edellyttää eduskunnassa viiden kuudesosan enemmistöä eli 166:ta kansanedustajaa. Tällä hetkellä suurin oppositiopuolue SDP on vaa’ankieli asemassa, sillä puolueen 35 kansanedustajaa pystyvät yksin estämään tiedustelulakien nopean voimaantulon.

Turun puukkoiskun jälkeen pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus on pyrkinyt voimakkaasti edistämään lakien kiireellistä käsittelyä.

Turun traagisia tapahtumia halutaan käyttää hyväksi lakien nopeassa hyväksymisessä.

Tuomioja pitää kuitenkin tärkeimpänä sitä, että saadaan järkevä ja kelvollinen lainsäädäntö, jossa valvomisen mahdollisuudet, kansalaisten oikeudet ja tietoturva ovat oikeassa tasapainossa.

– Minusta tässä on nyt hieman liiallisen kiirehtimisen makua.

Kiireen Tuomioja puolestaan arvelee johtuvan siitä, että Turun traagisia tapahtumia halutaan käyttää hyväksi lakien nopeassa hyväksymisessä, vaikkei ole mitään näyttöä siitä, että tiedustelulainsäädännöllä olisi voitu estää viime perjantaisia tapahtumia.

Tuomioja toivoo, että tulevassa esityksessä huomioidaan myös ne seikat, jota SDP on pyrkinyt tuomaan esiin keskustelussa. Hänen mukaansa huomiota pitäisi ennen kaikkea kiinnittää massavalvontaa käsittelevään kohtaan.

– Lisäksi on tärkeää pohtia, että kuka valvoo valvojia. Toimien on oltava myös yleisten oikeusvaltiokeinojen vastuunkannon alaista. Pelkästään poliittinen elin ei voi valvoa valvojia, vaan mahdolliset väärinkäytökset täytyy kyetä viemään eteenpäin myös oikeustapauksina.

Supo: Turvapaikanhakijoista annettujen vihjeiden määrä kasvanut Turun puukotusten jälkeen – ”Kansalaiset herkistävät aistejaan”

Kuva: LEHTIKUVA / ELLA PUGIN

Radikalisoituneista turvapaikanhakijoista annettujen vihjeiden määrä näyttää Suojelupoliisin tietojen mukaan kasvaneen viime perjantaisen puukkoiskun jälkeen. Supon viestintäpäällikön Jyri Rantalan mukaansa yleinen huomio poliisin työssä on, että kun jotakin tapahtuu, vihjeiden määrä lisääntyy.

– Kansalaiset herkistävät aistejaan.

Suojelupoliisi tiedotti eilen saaneensa alkuvuodesta vihjeen Turun puukotuksien pääepäillyn radikalisoitumisesta Lounais-Suomen poliisin kautta. Vihjeen mukaan teosta epäilty vaikutti radikalisoituneelta ja oli kiinnostunut ääriajattelusta.

Viestintäpäällikö Rantala toteaa Demokraatille, ettei Supo voi määritellä vihjeen antajan yksityisyydensuojan vuoksi tarkemmin vihjeen vastaanottamisen ajankohtaa tai toimitustapaa. Vihje tuli kuitenkin viranomaislähteiden ulkopuolelta, joten toisin sanoen se voidaan tulkita tulleen yksityishenkilöltä. Vihje ei kuitenkaan johtanut epäillyn tarkempaan seurantaan.

– Vihjeitä käsiteltäessä priorisoimme niissä esiintyvää väkivallan uhkaa. Päivittäiseen työhömme kuuluu kiireellisimmiksi arvioimiemme vihjeiden valikoiminen, Rantala kertoo.

Hän huomauttaa, että poliisin tietoon saatetut vihjeet eivät ole ainoa väylä saada tietoa. Supon toiminnassa keskeistä onkin sen oma tiedonhankinta sekä ulkomailta saadut raportit.

Supo seuraa tarkemmin noin 350 henkilöä.

Tällä hetkellä Supo seuraa tarkemmin noin 350 henkilöä. Tarkemman seurauksen kohdehenkilölistalla olevilla henkilöillä on vahvoja kytköksiä terroristisiin järjestöihin tai terroristiseen toimintaan. Rantala ei kiistä, etteikö seurattavien henkilöiden määrä nousisi korkeammaksi, mikäli Supolla olisi enemmän resursseja käytettävänään.

– Luku on elävä. Mitä enemmän teemme työtä, sitä enemmän seurattavia henkilöitä löytyy.

Vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen turvapaikanhakijoiden määrä on pysynyt aikaisempaa korkeampana. Myös suojelupoliisin vastaanottaman tiedon määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Käytettävissä olevien resurssien määrä ei ole pysynytkään Rantalan mukaan täysin perässä.

– Työmäärä on ollut niin valtava, että lisäresursointi ei ole kulkenut käsikädessä. Tämä johtaa siihen, että mitä enemmän meillä on tietoa, sitä enemmän joudumme priorisoimaan.