Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Uusi kaava säilyttää Pispalan kiistellyt ryytimaat Tampereella

Tahmelan/Pispalan ryytimailla on vijelty pienimuotoisesti jo vuosikymmeniä. Tampereen ensi vuonna hyväksyttävällä uudella yleiskaavalla sinetöidään kasvimaiden kohtalo: viljely saa jatkua, omakotitaloja ei Pyhäjärven rantaan rakenneta.

Tampereen kaupunki naulaa lopullisen niitin haaveille rakentaa Tahmelan-Pispalan kasvimaille pientaloja. Yhdyskuntalautakunta päätti tiistaina asettaa nähtäville kantakaupungin yleiskaavaluonnoksen, jossa yksiselitteisesti ryytimaiden alue jätetään virkistysalueeksi.
Ryytimaat, nippu-uittotunnelin seutu sekä koko Tahmelan uimaranta-alue liitetään osaksi keskuspuistoverkostoa. Kaavaselosteen mukaan näitä alueita ”ylläpidetään ja kehitetään yhtenäisinä, hyvin saavutettavina sekä toiminnoiltaan ja luonnon ympäristöltään monipuolisina virkistys- ja viheralueina”.

Omakotirakentaminen
ei enää uhkaa

Edellisessä kantakaupungin yleiskaavassa vuodelta 1998 Tahmelan kasvimaat varattiin omakotirakentamiselle. Kuntalaisten kiivaan vastustuksen vuoksi kaupunki ei koskaan ryhtynyt laatimaan asemakaavaa ryytimaille, vaan asia ”unohdettiin” tietoisesti.
Pari vuotta sitten kaupunki tutki perin pohjin kasvimaiden aluetta. Maaperätutkimuksissa selvisi, että ryytimaiden alueella on kymmeniä lähteitä ja paineellista pohjavettä, minkä vuoksi alueelle on joko mahdotonta tai äärimmäisen kallista rakentaa.
Vuoden 1998 yleiskaava poiki kansalaisten perustaman Kurpitsatalo-liikkeen, joka ryhtyi taistelemaan kasvimaiden puolesta. Kaupunki vuokrasi sittemmin Kurpitsaliikkeelle ryytimaiden laidalla seisovan 1930-luvulla rakennetun puutalon kunnostusvelvoitteella. 4H-yhdistys ryhtyi vuokraamaan Tahmelan palstoja halukkaille.

Kaavan ajatellaan kestävän
seuraavat 25 vuotta

Nyt esille asetettava yleiskaavaluonnos on kantakaupungin aluetta koskeva maankäytön suunnitelma, jossa päätetään maankäytön aluevarauksista, liikenteen pääverkosta sekä periaatteista julkisten palveluiden verkon sijainniksi. Kaavan tavoitevuosi on 2040.
Lautakunta teki luonnokseen yhden muutoksen: kaavakartan merkintä Nokian moottoritiellä osuudella Vaitinaro–Raholan-Tesoman liittymä muutetaan merkinnäksi ’moottoritie’.
Yleiskaavassa varaudutaan kantakaupungin asukasmäärän kasvuun vähintään 60 000 uudella asukkaalla sekä useisiin kymmeniin tuhansiin uusiin työpaikkoihin.
Kaavaluonnoksesta järjestetään syksyllä asukastilaisuuksia eri puolilla kaupunkia. Saatuun palautteeseen vastataan ja jatkotyötä linjataan kaupunginhallituksessa. Sitten laaditaan varsinainen kaavaehdotus. Kantakaupungin yleiskaava 2040 valmistellaan hyväksyttäväksi valtuustokauden loppuun eli käytännössä ensi kesään mennessä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE