Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Uusi kylmä suihku” – ravintola-alan etujärjestö vaatii yrittäjille riittävää korvausta

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Hallituksen päätös ravintoloiden sulkemisesta kolmeksi viikoksi syventää alan yrittäjien ja työntekijöiden epätoivoa entisestään, Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö MaRa arvioi.

Demokraatti

Demokraatti

– Hallituksen päätös korvata sulkemisesta aiheutuneet vahingot ravintoloille on oikea ja välttämätön toimenpide. Korvauksen on oltava riittävä ja sen pitää kohdistua oikeudenmukaisella tavalla niin pieniin kuin isoihinkin yrityksiin, Mara vaatii tiedotteessa.

Järjestö huomauttaa, että koronatilanne etenkin pääkaupunkiseudulla on vakava. MaRa vetoaa yrittäjiin ja asiakkaisiin, että jokainen noudattaisi tinkimättä koronan estämiseksi säädettyä lainsäädäntöä ja ravintolan antamia ohjeita.

– Meillä jokaisella on vastuu siitä, että saamme koronaluvut taittumaan ja pääsemme kohti normaalimpia aikoja.

Järjestö huomauttaa, että ravintola-alan yrittäjät ja työntekijät ovat sinnitelleet koronakriisin ja rajoitustoimien alhossa jo lähes vuoden.

– Joulukuun alussa virinnyt toive paremmasta on kääntynyt epätoivoksi rokotteiden jakelun hitauden ja virusmuunnosten vuoksi.

“Asetetaanko ravintoloiden sululle liian suuria tavoitteita?”

Hallituksen esitys ravintoloiden sulkemisesta kolmeksi viikoksi kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueilla on MaRan mukaan uusi kylmä suihku alan yrittäjille ja työntekijöille.

– Ymmärrämme erittäin hyvin koronatilanteen vakavuuden. THL:n viime viikolla julkaisemien tartuntalähteitä koskevien tietojen mukaan ravintoloista oli lähtenyt muutamia prosentteja koronatartunnoista. Asetetaanko ravintoloiden sululle liian suuria tavoitteita, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi kysyy tiedotteessa.

Hänen mukaansa alan yrittäjien ja työntekijöiden taloudellinen kantokyky on heikko.

– Monella on myös suuria ongelmia henkisen jaksamisen kanssa. Olen todella huolissani siitä.

Hallitus on päättänyt, että ravintolat saavat korvauksen sulkemisesta, kuten eduskunta edellytti ravintolat viime keväänä sulkiessaan.

– Kiitämme hallitusta siitä, että ravintolat ovat saamassa oman korvauspaketin. On erittäin tärkeää, että korvauksen saavat myös sellaiset ravintolat, joiden oma pääoma on heikompi kuin tietyt EU:n valtiontukiartiklat edellyttävät. Myös isojen yritysten tulee saada korvaus sulkemisen ajalta tällä hetkellä Suomessa voimassa olevien tukien enimmäismäärien rajoittamatta sitä. Tämä on välttämätöntä työllisyydenkin näkökulmasta, Lappi korostaa.

Hänen mielestään myös muiden matkailu- ja tapahtuma-alan yritysten, jotka joutuvat sulkutoimien kohteeksi, pitää saada riittävä ja oikeudenmukainen korvaus vahingoista.

“Vuokranantajien asenne on koventunut.”

Osa vuokranantajista tuli ravintola-alan yrityksiä vastaan ja alensi vuokria tai jopa poisti vuokranmaksuvelvollisuuden viime kevään ravintoloiden sulun ajalta. MaRan mielestä nyt on samanlaisen vastuunkannon aika.

– Vuokranantajien asenne on koventunut. Jäsenyrityksiltämme tulee jatkuvasti yhteydenottoja siitä, etteivät vuokranantajat ole valmiita kantamaan omaa osuuttaan kriisissä. Ne ovat valmiita korkeintaan siirtämään vuokrien maksua, mutta ei alentamaan niitä vastaamaan rajusti vähentynyttä palvelujen kysyntää. Tämä on vuokranantajilta todella lyhytnäköistä, Lappi kritisoi.

Hän pelkää, että ravintolayritykset joutuvat lopettamaan kriisin vuoksi toimipaikkojaan ja konkurssit vähentävät ravintolatilojen tarvetta. Uusia hyviä vuokralaisia ei ole tarjolla.

– Jollei vuokranantajien asenne muutu, tulemme näkemään tyhjiä ravintolatiloja tänä vuonna myös Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Toivottavasti vuokranantajat osoittavat vastuuta vuokralaisiaan kohtaan ja alentavat vuokria kriisin ajalta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE