Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Uusi Miss Gay Finland on Lotta Jäppinen

Lotta Jäppinen (keskellä) on tuore Miss Gay Finland 2019. Toiselle sijalle valittiin Anna Helenius (oikealla) ja kolmannelle sijalle Tanja von Knorring (vasemmalla). Kuva: Taavi Tihkan

Miss Gay Finland vuosimallia 2019 on turkulainen Lotta Jäppinen. Toiselle sijalle valittiin Anna Helenius ja kolmannelle sijalle Tanja von Knorring.

Demokraatti

Demokraatti

– Olo on ylitsevuotavan hekumallisen häkeltynyt, Jäppinen kuvaili tunteitaan voiton jälkeen.

Jäppinen opiskelee Turussa teatteri-ilmaisun ohjaajaksi. Esittelytekstissään tuore voittaja kertoo haluavansa murtaa sateenkaari-ihmisyyteen, sukupuoleen, ulkonäköön ja mielenterveysongelmiin liittyviä stereotypioita.

Jäppinen kruunattiin voittajaksi perjantaina yökerho DTM:ssä. Hän oli sekä tuomariston että yleisön suosikki.

Voittajan valitsi tuomaristo, johon kuuluivat: Miss Gay Finland -kilpailun perustaja Kristiina Puukko, Sofi Oksasen romaaniin perustuvasta elokuvasta Baby Janesta tuttu Roosa Söderholm, vuoden 1996 Miss Suomi Lola Odusoga, poliittinen toimija sekä vuoden 2016 Miss Gay Finland –kilpailun yleisön suosikki Tuuli Kamppila sekä Lahden Setan aktiivi, vuoden 2017 Miss Gay Finland Noora Kalpio.

Miss Gay Finlandiksi valitaan vuodeksi kerrallaan valovoimainen, fiksu ja persoonallinen ihminen toimimaan hyväntahdonlähettiläänä ja esikuvana suomalaisille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille.

Lauantaina vuorossa ovat Mr. Gay Finland -ehdokkaat. Kilpailu käydään yökerho DTM:ssä.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE