Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Uusi olympiapomo korostaa parhaansa yrittämisen tärkeyttä: “Sitä Suomi nyt tarvitsee”

Timo Ritakallio sai halauksen varapuheenjohtajaksi valitulta Susanna Rahkamolta.

Olympiakomitean puheenjohtajaksi valittu Timo Ritakallio sanoo olevansa erittäin tyytyväinen ja innoissaan uudesta tehtävästään.

Hän pitää hyvänä ratkaisuna, että Valon ja olympiakomitean yhdistymisen myötä huippu-urheilu ja kansalaisten laaja-alainen liikuttaminen on nyt saman katon alla.

– Liikunta ja urheilu muodostavat Suomen merkittävimmän kansanliikkeen ja jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilu on äärimmäisen tärkeä asia Suomelle. Se luo yhteisöllisyyttä ja näyttää esimerkkiä parhaansa yrittämisestä joka päivä. Sitä Suomi nyt tarvitsee, Ritakallio korosti valinnan jälkeen.

Liikunta ja urheilu muodostavat Suomen merkittävimmän kansanliikkeen.

Ritakallion lisäksi valittiin myös jäsenet Suomen olympiakomitean hallitukseen. Hallituksen jäsenistä Eki Karlsson on Suomen Ladun toiminnanjohtaja, Lasse Mikkelsson liikuntakeskus Pajulahden toimitusjohtaja ja rehtori, Matti Nurminen Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja, Arja Sääkslahti lasten liikuntakasvatuksen dosentti, Anne Vierelä Voimisteluliiton puheenjohtaja ja Antti Zitting Koripalloliiton puheenjohtaja.

Keskusteluissa esille nousseet Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande, Salibandyliiton puheenjohtaja Ismo Haaponiemi, Ilkka Rahnasto ja Hiihtoliiton varapuheenjohtaja Markku Haapasalmi eivät tulleet siis valituiksi.

Olympiakomitean varapuheenjohtajiksi valittiin Susanna Rahkamo ja Jukka Rauhala. Urheilijajäseninä hallituksessa istuvat kansanedustaja, ex-purjehtija Sari Multala ja projektipäällikkö, entinen moukarinheittäjä Olli-Pekka Karjalainen.

Lisää aiheesta

Kansainvälisen olympiakomitean suomalaisjäsen, kansanedustaja Sari Essayah jatkaa myös Suomen olympiakomitean hallituksessa. Varajäseniksi valittiin Kansallisen autourheilun keskusliiton puheenjohtaja Juhani Pakari ja Soveltavan liikunnan SoveLin toiminnanjohtaja Anne Taulu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE