Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Uusi, reaaliaikainen datasivusto nuorten syrjäytymisestä aukeaa – professori: “Maailman parhaita rekistereitä hyödyntävä työkalu”

Professori Juho Saari kertoo Facebook-sivuillaan uudesta hankkeesta, joka on tulossa julki jo ensi viikolla.

Saaren mukaan suomalaisia nuoria koskevan tutkimuksen ja keskustelun maailma on olennaisesti muuttumassa.

“Me-säätiö julkaisee kaikille avoimen datasivuston 24.10. klo 14, josta voi reaaliaikaisesti seurata syrjäytyneiden nuorten määrää. Maailman parhaita rekistereitä hyödyntävä työkalu on kaikille avoin ja sieltä pääsee katsomaan syrjäytymislaskurista, mikä on nuorten tilanne eri puolilla Suomea”, Saari kirjoittaa.

Hän on liittänyt päivitykseensä myös “havainnekuvia” sivustosta. Niiden perusteella sivustolta voi seurata esimerkiksi sitä, kuinka paljon ja missä päin Suomea nuoret käyttävät eniten masennuslääkkeitä. Tietoa on luvassa myös muun muassa työttömyydestä ja koulunsa kesken jättäneistä.

Valtiotieteen tohtori Saari aloitti vuosi sitten syksyllä sosiaali- ja terveyspolitiikan professorina Tampereen yliopiston terveystieteiden yksikössä.

Saari on erikoistunut sosiaali- ja terveyspolitiikan ja hyvinvointi- ja terveyserojen tutkimukseen. Näiltä alueilta hän on julkaissut noin 370 erilaista tieteellistä julkaisua.

Saari tunnetaan julkisuudessa myös köyhyystutkijana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE