Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Uusi viinalaki etenee – olutostoksista bonukset pois

Jos eduskunta päättää, saa näitäkin juuomia ostaa maitokaupasta.

Kiistelty alkoholilain uudistus etenee eduskunnan käsiteltäväksi. Sosiaali- ja terveysministeriö kertoo, että hallitus on antanut eduskunnalle esityksen uudeksi alkoholilaiksi.

Ruokakaupoissa myytävien juomien sallituksi alkoholin enimmäispitoisuudeksi esitetään 5,5:tä prosenttia. Lisäksi esitetään, että ruokakaupassa saa myydä myös muutoin kuin käymisteitse valmistettuja juomia. Uudistus siis sallisi kaupoissa A-oluet, nykyistä vahvemmat siiderit ja väkevistä alkoholijuomista valmistetut long drink -juomat.

Alkoholijuomaostoksista ei kuitenkaan enää saisi kaupan tarjoamia bonuksia tai ostohyvityksiä. Sääntö koskisi myös ulkomailla tai laivoilla ostettuja alkoholijuomia, joista ei enää saisi bonuksia suomalaisen kaupan etukortilla.

Esityksen mukaan ravintoloiden aukioloajat vapautettaisiin täysin, mutta ravintolan omalla ilmoituksella anniskelua saisi jatkaa enintään aamuneljään saakka. Anniskelupaikat voisivat myös myydä alkoholijuomia asiakkaille mukaan otettavaksi kauppojen tapaan. Lisäksi esityksessä linjataan, että nykyisistä A-, B- ja C- anniskeluluvista luovuttaisiin, joten jatkossa yhdellä luvalla saisi anniskella kaikkia alkoholijuomia.

Uutena asiana alkoholilaissa määriteltäisiin käsityöläisoluet, joita valmistajat saisivat myydä suoraan valmistuspaikalta. Lähtökohtaisesti pienen panimon tuotteena eli käsityöläisoluena pidettäisiin juomia, jotka on valmistettu maltaista käymisen avulla ja jotka ovat vahvuudeltaan enintään 12-prosenttisia.

Esityksen mukaan alkoholin ulkomailta tapahtuva etämyynti olisi myös vastaisuudessa kielletty. Sosiaali- ja terveysministeriö kertoo, että säännöstä tarkastellaan uudestaan, kun etämyynnin kieltoa koskeva EU-tuomioistuimessa ollut oikeustapaus ratkaistaan korkeimmassa oikeudessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE