Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

2.11.2026 09:00 ・ Päivitetty: 2.11.2026 09:00

Uusien autojen kauppa käy – kiinnostus sähköautoihin on kasvanut rivakasti

ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA
Sähkökäyttöisten autojen suosio on Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan kasvanut nopeasti. Kuvassa asiakas tutustuu sähköautoon Vehon myymälässä Vantaalla.

Uusien henkilöautojen kauppa on kasvussa, kertoo Autoalan Tiedotuskeskus. Tammi-lokakuussa henkilöautoja ensirekisteröitiin yhteensä lähes 63 000, mikä on reilut neljä prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ensirekisteröidyistä henkilöautoista reilu puolet oli täyssähköisiä ja noin 12 prosenttia ladattavia hybridejä.

Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan sähkökäyttöisten autojen suosio on kasvanut nopeasti yksityishenkilöillä, jotka ovat kirineet asiassa kiinni yrityksiä. Tänä vuonna yksityishenkilöiden ensirekisteröimistä henkilöautoista likimain 50 prosenttia oli täyssähköisiä, kun vuonna 2020 täyssähköautojen osuus oli viisi prosenttia.

- Kiinnostus sähköautoja kohtaan on kasvanut tänä vuonna nopeasti etenkin polttonesteiden korkeiden hintojen vuoksi, sanoo Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tero Lausala tiedotteessa.

Hänen mukaansa suosion kasvuun on vaikuttanut toisaalta myös laajentunut sähköautovalikoima ja tarjonnan lisääntyminen edullisemmissa hintaluokissa.

Yrityksien ensirekisteröimissä henkilöautoissa sähköistyminen on vielä hieman pidemmällä kuin yksityishenkilöillä. Kaikkein suurin prosenttiosuus löytyy kuitenkin työsuhdeautojen puolelta: tammi-lokakuussa ensirekisteröidyistä työsuhdeautoista yli kaksi kolmesta oli täyssähköisiä.

Lokakuussa kaikkien henkilöautojen ensirekisteröinnit kuitenkin jäivät viime vuodesta. Lokakuussa ensirekisteröintejä tehtiin vajaat 5 700, mikä on lähes yhdeksän prosenttia edellisvuotta vähemmän.

Uusista henkilöautoista yli puolet rekisteröidään yksityishenkilöille. Lokakuun loppuun mennessä tehdyistä ensirekisteröinneistä reilut 54 prosenttia oli yksityishenkilöille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU