Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Elokuva

Uusimman James Bond -elokuvan ensi-ilta lykkääntyy taas

Lehtikuva

Uusimman James Bond -elokuvan ensi-ilta on lykkääntynyt uudelleen, kertoo elokuvan tuottanut MGM. Studion mukaan 007 ilmaantuu valkokankaille vasta lokakuussa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Alun perin “No Time To Die” oli ilmestymässä maaliskuussa, lähes vuosi sitten. Koronapandemian takia julkaisua lykättiin ensin marraskuulle ja myöhemmin tämän vuoden huhtikuulle.

Elokuva on 25:s Bond-elokuvien sarjassa ja sen odotetaan olevan viimeinen, jossa pääroolia esittää Daniel Craig. Pääpahiksena on Rami Malek, ja muissa rooleissa nähdään muun muassa Lashana Lynch, Lea Seydoux, Ana de Armas ja Ben Whishaw.

Koronapandemia on johtanut useiden suurelokuvien ensi-iltojen lykkääntymisen. Osa filmeistä on siirretty suoratoistoon, mutta Bondin kohdalla näin ei ole tehty.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE