Politiikka

Uusiutuvan energian tukipaketti jämähti valiokuntaan – tuulivoimasta kiistaa

Lehtikuva / Roni Rekomaa
Lehtikuva / Roni Rekomaa
Lehtikuva / Roni Rekomaa

Eduskunnan talousvaliokunta on lykännyt uusiutuvaa energiaa koskevan tukipaketin käsittelyä. Talousvaliokunnan puheenjohtajan Kaj Turusen (sin.) mukaan tavoitteena on nyt, että tukipaketista saataisiin päätöksiä helmikuussa.

Turunen kertoo, että syynä lykkäykseen oli liian tiivis aikataulu. Tämän vuoksi uusiutuvaa energiaa koskevat tuet irrotetaan ensi vuoden budjetin käsittelystä ja saadaan näin lisäaikaa asian käsittelyyn.

Tapetilla ovat erityisesti kiistellyt tuulivoimatuet. Tuulivoiman tukeminen on osoittautunut erittäin kalliiksi, koska sähkön hinta on pudonnut.

Tuulivoiman lisäksi uusiutuvan energian tuet koskevat biokaasu-, puupolttoaine- ja metsähakevoimaloita. Myös puun polttaminen energiaksi on kiistanalaista, sillä metsäteollisuus ja ympäristöjärjestöt vastustavat sitä.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 41 Demokraatti
TIEDUSTELULAIN ABC - Mitä tavallisen ihmisen pitää tietää?
LÄHIÖELÄMÄÄ - Selma Vilhunen teki rosoisen nuoriselokuvan
TARJA HALONEN - YK:n tulisi toimia pienemmällä budjetilla
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat