Uusperheelle on käydä vanhanaikaisesti

Tuomo Manninen
Uusperheen emojen muka sopuisa hetki. Exä (Pirjo Lonka) ja nykyinen (Sari Puumalainen) ensikohtamisessaan Kansallisteatterin näytelmässä Paha äitipuoli.
Tuomo Manninen
Uusperheen emojen muka sopuisa hetki. Exä (Pirjo Lonka) ja nykyinen (Sari Puumalainen) ensikohtamisessaan Kansallisteatterin näytelmässä Paha äitipuoli.
Tuomo Manninen
Uusperheen emojen muka sopuisa hetki. Exä (Pirjo Lonka) ja nykyinen (Sari Puumalainen) ensikohtamisessaan Kansallisteatterin näytelmässä Paha äitipuoli.

Suomen Kansallisteatteri, Omapohja
Marina Meinander-Kirsi Porkka: Paha äitipuoli

Ohjaus Marina Meinander ja Kirsi Porkka –  Lavastus ja puvut Katri Rentto – Videosuunnittelu Pyry Hyttinen – Valot Aslak Sandström – Ääni Mikki Noroila – Rooleissa Sari Puumalainen, Juha Varis, Fanni Noroila, Janna Räsänen, Pirjo Lonka, Karin Pacius

En muista vähään aikaan nauraneeni yhtä makeasti Kansallisteatterin katsomossa. Mutta aika harvoin sen näyttämöillä esitetäänkään puhdasveristä komediaa, joka kuitenkin on kirjoitettu tositarkoituksella ja vakavasti otettavasta aiheesta. Etenkään näin skarpisti ohjattua ja esitettyä.

Marina Meinanderin ja Kirsi Porkan uusin kimppatyö, siis yhdessä sekä kirjoitettu että ohjattu ”Paha äitipuoli” on villeimmillään jopa niin täysveristä komediaa, että siinä äidytään läiskimään  kermakakulla päin näköä. Siis ihan oikeasti ja ilman, että se tuntuisi mitenkään hölmöltä, kosiskelevalta tai päälleliimatulta naurunrepimiseltä. Eräs päivällissessio siinä vaan lähtee vähän näpeistä…

Kipinöivät aikuiset ja teinit

Hauskaa voi siis tehdä asiapohjaltakin. Paha äitipuoli -näytelmällä on ihan uskottava ja varmasti monen uusperheellisen hyvin tunnistama perusta.

Näytelmän tarina on itsessään varsin simppeli ja tavallinen. Keski-iän kynnyksellä huojuva yksinhuoltajaäiti Sari törmää bileissä miespuoliseen vastinpariinsa eli eronneseen, yhteishuoltajuudessa tytärtään ex-vaimonsa kanssa kasvattavaan Otsoon. Yhden yön lemmestä roihahtaa isompi palo, ja pian Sari muuttaa kera 13-vuotiaan Roosa-tyttärensa Otson katon alle. Siellä siis asuu jo osa-aikaisesti Otson tytär Rosa, nimellisesti 14, omasta mielestään jo miltei aikuinen.

Oikeiden aikuisten välillä kipunoi rakkaudessa, teinien välillä jos ei ihan vihassa, niin eripurassa. Skisma nousee lähinnä luonne-erosta: Roosa on maailmanparantajuuten taipuvainen pehmotyttö, Rosa merkkivetimiin panostava pikkuvanha pimatsu.

Kun Sari alkaa odottaa pikkusisarusta näille neideille, räjähdysvaara käy ilmeiseksi.

Se, että Sarin ja Otson uusperheen muutekin pohjaapalamisvaarassa olevaa soppaa tunkevat lusikkansa myös ex-vaimo ja äiti/isoäiti/anoppi kuulostaa äkkiseltään jo melkein kliseiseltä. Mutta tässäkään ei sorruta alilyönteihin. Karin Paciuksen esittämä Mirjami-mummi häilyy karikatyyrisyydessään jo aika hilkulla, mutta tämän vanhan rouvan oraakkelimainen tuhon merkkien näkeminen ja pinnan alta kuoriutuva radikaalisuus ovat sittenkin aseistariisuvia.

Perheyhteisön kriisit ovat joka tapauksessa tuttuja ja uskottavia samoin kuin useimmat reaktiot, kun vastoinkäymiset iskevät päälle. Kun Otso käpertyy vaikeuksiin törmättäessä sisäänpäin, Sari yrittää  -yltiöoptimistisella ”kyllä aika kaiken korjaa” -uskollaan väittää itselleen, että ongelmaa ei ole.

Entä tytöt? He alkavat löytää yhteisen sävelen yhteiseksi salaisuudekseen jäävän uhan edessä, ja ovat loppuhuipennuksena nähtävässä ruokasodassa  itse asiassa jo yhteisessä rintamassa sekoilevia aikuisia vastaan.

Hyvät, pahat ja somat

Kansallisessa vieraileva Pirjo Lonka on näytelmän nimi- vaan ei ihan pääroolissa kuolettavan hauska – mutta myös varsin pelottava. Kuinka pienillä suun- ja silmänliikkeillä taitava näyttelijä tekeekään naishahmon, joka päällepäin näyttäytyy muka korrektina exänä, mutta on sisältä negatiivisten tunteiden ongelmajätelaitos. Kateutta ja kaunaa, mustasukkaisutta ja -maalausta, ylimielisyyttä ja alentuvuutta – niistä on pahat äitipuolet tehty.

Sari Puumalainen on yhtä taitava komedienne mutta vastakkaisin elementein. Hän saa hyväntahtoisuuden ja luottavaisuuden näyttämään huvittavalta, kun vie ominaisuudet tarpeeksi överiksi.

Juha Variksen tehtävä on olla vähän nössömäinen isukki, joka ei saa Rosaansa uusperheellisyyden ruotuun kuin hetkeksi ja silloinkin lahjomalla.
Sisarpuolia näyttelevät teakkilaiset Fanni Noroila (Rosa) ja Janna Räsänen (Roosa) muuntuvat sisältäpäin itseään kymmenen vuotta nuoremmiksi hurmaavan uskottavasti.

Paha äitipuoli -esityksen happy end on linjassa koko kattauksen hirtehisen huumorin kanssa. Yhteenveto vedetään yli, että roikaa, ja kaikilla hahmoilla on lopusta oma totuutensa. On katsojan valinta keneen uskoa. Epäilijän valinta on nauraa lämmöllä tässäkin kohtaa.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat