Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Uuteen kunniagalleriaan pääsi kymmenen paraurheilussa ansioitunutta

LEHTIKUVA / RIKU VALLEALA
Lumilautailija Matti Suur-Hamari kantaa Suomen lippua Pyeonchangin talviparalympialaisten avajaisissa, 9. maaliskuuta 2018.

Paraurheilun kunniagalleria on saanut ensimmäiset kymmenen jäsentään. Kunniagalleriaan nimettiin menestyneitä urheilijoita ja suomalaisen vammaisurheilun kehittämiseen osallistuneita.

Kaikki kunniagalleriaan nyt nimetyt urheilijat ovat menestyneet paralympialaisissa. Eniten mitaleja on kerännyt Jouko Grip, joka voitti kesä- ja talviparalympialaisissa yhteensä 18 mitalia.

Pälkäneläinen Grip, 71, voitti vuonna 1984 New Yorkissa järjestetyissä kesäparalympialaisissa kultaa yleisurheilun 800 metrillä ja 1 500 metrillä. Isoimman mitalisaaliin hän keräsi kuitenkin talvikisoista, joissa hän kahmi mitaleja maastohiihdossa ja ampumahiihdossa vuosina 1980–1994.

Gripin lisäksi urheilijoista kunniagalleriaan nimettiin yleisurheilija Pekka Kujala sekä hiihtäjät Tanja Kari, Kirsti Pennanen ja Pertti Sankilampi.

Nimetyiksi tulivat myös Sotainvalidien urheiluliiton perustajajäsen Alvar Sandström, näkövammaisten urheilun kehittäjä Arvo Karvinen, kehitysvammaisten liikunnan edistäjä Eija Kangas-Virtanen, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat Syken perustajajäsen Ilkka Vass ja paraurheilun kehittäjä Veikko Puputti, joka ansioitui myös jääratakelkkailun viisinkertaisena paralympiakultamitalistina.

Kunniagallerian nimetyistä Karvinen, Kujala, Sandström ja Vass saivat tunnustuksen postuumisti eli kuolemansa jälkeen.
STT–Kaija Yliniemi

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE