Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Uutissuomalainen: Koululaisten kesälomien siirto houkuttelee eniten rikkaita ja keskustan kannattajia

Rikkaimmat ja keskustalaiset haluaisivat siirtää koulujen kesälomia.

Koululaisten kesälomien siirtäminen myöhemmäksi ei saa suurta kannatusta Uutissuomalaisen teettämässä kyselyssä.

Vajaa kolmannes kyselyyn vastanneista olisi valmis siirtämään kesäloman alkua nykyistä myöhemmäksi. Hieman yli puolet vastaajista oli tyytyväisiä nykyiseen ajankohtaan, ja viidenneksellä ei ollut kantaa asiaan.

Mielipiteet jakautuivat muun muassa asuinalueen, talouden bruttotulojen ja puoluekannan mukaan. Esimerkiksi Pohjois- ja Itä-Suomessa ollaan halukkaampia kesälomien siirtoon kuin muilla alueilla.

Yli 75 000 euroa vuodessa tienaavista talouksista 44 prosenttia toivoi kesäloman siirtoa, kun alemmissa tuloryhmissä samaa mieltä oli 20–30 prosenttia.

Keskustalaisista noin kaksi viidestä olisi valmis siirtämään kesälomia, kun SDP:n ja vihreiden kannattajista siirtoa kannattaisi alle neljännes. Muiden puolueiden kannattajista kesäloman siirtoa toivoo noin kolmannes.
Koulut päättyvät tämän viikon lopussa. Uutissuomalaisen mukaan opetus- ja kulttuuriministeriössä ei tällä hetkellä ole suunnitelmia peruskoulujen lukuvuoden päättymisajan tarkistamiseksi. Viimeksi selvitys tehtiin vuosina 2006–2007.

Uutissuomalaisen kyselyn toteutti Tietoykkönen. Kyselyyn vastasi 1 000 suomalaista internetpaneelissa toukokuun puolessa välissä. Virhemarginaali on enimmillään 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE