Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Uutissuomalainen: Ministeri Paatero väläyttää Postin pilkkomista

Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) väläyttää Postin pilkkomista kahteen yhtiöön, uutisoi Uutissuomalainen.

Ministerin kaavailuissa toinen yhtiö hoitaisi pakettiliiketoimintaa ja toinen postimerkillisen kirjepostin.

Mallissa valtio tukisi Postia vuosittain sadoilla miljoonilla euroilla, joilla se takaisi yleispalveluvelvoitteen piiriin kuuluvan kirjepostin kulun.

Paatero sanoo, että Postin tulevaisuuden vaihtoehtoja käydään läpi työryhmässä. Avoinna on myös ministerin mukaan kysymys, tuettaisiinko sanomalehtien jakelua valtion varoin.

Ministeriltä on viime päivinä toistuvasti kysytty, antoiko hän suostumuksensa 700 pakettilajittelijan siirrosta toisen työehtosopimuksen piiriin. Työehtosopimusasia on Postin työriidan keskiössä. Paatero ei ole antanut kysymykseen suoraa vastausta.

Ministeri sanoo Uutissuomalaiselle, että valmisteilla on omistajaohjauksen periaatelinjaus, joka koskee kaikkia valtionyhtiöitä.

– Toinen kysymys on se, onko olemassa vaihtoehtoa. Se vaatisi lain, että samaa tehtävää tekevien ihmisten osalta ei saisi olla mahdollisuutta vaihtaa erilaisiin sopimuksiin, Paatero sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE