Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Uutissuomalainen: Valtaosa suomalaisista aikoo viettää kesän kotimaassa – harva on varannut tai suunnittelee ulkomaanmatkaa

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Lennolle lähteviä matkustajia Helsinki-Vantaan lentoasemalla 17. heinäkuuta 2020.

Valtaosa suomalaisista aikoo viettää tulevan kesän kotimaassa, ilmenee Uutissuomalaisen kyselytutkimuksesta. Tutkimukseen vastanneista ainoastaan kolme prosenttia on varannut ja kuusi prosenttia suunnittelee ulkomaanmatkaa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vastaajista 43 prosenttia kertoi, ettei ole suunnitellut kesän ulkomaanmatkoja pandemian takia.

–  Tulos vastaa käsitystä, joka meillä tilanteesta on. Matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien myynti oli maaliskuussa noin viisi prosenttia vuoden 2019 maaliskuun myynnistä, kommentoi Suomen matkailualan liiton (SMAL) toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti Uutissuomalaiselle.

Mäki-Fräntin mukaan normaalitilanteessa matkan varanneiden tai matkaa suunnittelevien osuus olisi tähän aikaan vuodesta noin 30–40 prosenttia.

Itä-Suomen yliopiston digitaalisen matkailuliiketoiminnan tutkimuspäällikkö Juho Pesonen arvioi Uutissuomalaiselle, että koronavirustilanne on vaikuttanut eniten suurituloisten ja pääkaupunkiseudulla asuvien ihmisten ulkomaanmatkasuunnitelmiin. Pesonen uskoo, että kotimaanmatkailun osalta ensi kesästä tulee viime vuoden tapaan vilkas.

Tutkimuksen teki Uutissuomalaisen toimeksiannosta Tietoykkönen Oy, ja siihen vastasi tuhat suomalaista. Kyselyn virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE