x

Kolumni

Erkki Aronen

Kuntavaaliehdokas, Vihti

Vaalilupauksista oikeisiin toimiin – ajetaan Vihti vihdoin HSL:n kuntayhtymään

Julkinen liikenne on ollut Vihdin ja vihtiläisten puheissa niin pitkään kuin minä muistan. Asiasta on tehty selvityksiä, aloitteita ja vaalilupauksia. Tosi asia kuitenkin on, että tilannetta ei ole saatu paranemaan tai kehitystä edes käännettyä parempaan suuntaan.

Mikäli halutaan että julkinen liikenne on käyttäjän näkökulmasta toimivaa, tulee täyttyä kolme edellytystä.

Vihdin sisällä pitää olla mahdollisuus kulkea jollain joukkoliikennevälineellä ilman kohtuuttomia odotusaikoja.

Vihdistä pitää päästä pois ja takaisin niin, että joukkoliikenneväline on apuna päivän ohjelmassa, ei mitoittava tekijä päivän kulkuun.

Vihtiläisillä tulee olla yhtäläiset edellytykset kulkea valitsemallaan joukkoliikennevälineellä myös muualla pääkaupunkiseudulla yhtä lailla kuin omassa asuinkunnassaan. Ja vieläpä niin, että koko alueella on käytössä sama lippujärjestelmä.

Toimivaa julkista liikennettä ei ole saatu näillä kriteereillä Vihtiin järjestettyä. Järkevä ratkaisu on jo olemassa – Helsingin Seudun Liikenne kuntayhtymä josta useimmiten puhutaan kaverillisesti lyhenteellä HSL.

HSL on kuntayhtymä, jonka tehtävänä ovat perustamissopimuksensa mukaisesti tuottaa kattava joukkoliikenne jäsenkuntiinsa. Tähän kuuluvat selvitykset joukko liikenteen tarpeesta, reittien ja aikataulujen suunnittelu sekä huolehtiminen palveluntuottamisesta reiteillä.

Vihdin tulee siis liittyä HSL:ään, koska meillä ei ole tällä hetkellä toimivaa julkista liikennettä. Se on kuitenkin mahdollista saavuttaa kuulumalla joukkoliikenteen kehittämistä ja ylläpitämistä varten perustettuun Helsingin Seudun Liikenne kuntayhtymään.

 

Erkki Aronen

Kuntavaaliehdokas, Vihti

Kolumni

Pekka Tuuri

Kirjoittaja on SDP:n Uudenmaan piirin järjestötoimitsija

Suomalaisten pörssiyritysten tulokset ovat 25-50% liian korkeita – tarvitsemme vielä paljon lisää kilpailua

Tänä keväänä suomalaiset pörssiyritykset jakavat jättimäiset osingot viime vuoden huipputuloksistaan. Suurin kakku tulee tietenkin Helsingin pörssin suurimman omistajan valtion taskuun – meille kaikille, mutta onko se hyvä asia

Elisan toimitusjohtaja ja Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja Veli-Matti Mattila suututti koko Suomen puheillaan 10-15 % liian korkeista palkoista. Työmarkkinoita pitäisi kuulemma uudistaa, koska emme pärjää kansainvälisessä kilpailussa. Koska yhteisvaluuttamme ei jousta niin tuotantokustannusten on joustettava. Suomeksi siis palkkojen on joustettava.

Kun suomalainen tuote tai palvelu liikkuu maan rajan yli toiseen maahan, rajan yli Suomeen valuu tuotteen arvon verran rahaa, jota me voimme käyttää hyvinvointimme lisäämiseen ja velan maksuun. Päinvastaisessa tilanteessa kun ulkomaisia menoja on enemmän kuin tuloja, vaihtotase on alijäämäinen ja velka kasvaa.

Yhtä paljon kuin kyse on tuotteiden hinnoista, kyse on tuotteiden laadusta ja markkinoiden toimivuudesta. Paljon voittoa takovat firmat ovat huono asia. Se kertoo siitä, että osaaminen on keskittynyt ja kilpailu ei toimi.

Täydellisesti toimivilla markkinoilla yritykset eivät tee pitkällä aika välillä voittoa ollenkaan. Kilpailu on niin kovaa, että yrityksen tulee sijoittaa kaikki voittonsa jatkuvasti osaamiseen, tuotekehitykseen, markkinointiin ja henkilöstön hyvinvointiin. Yhtenä vuonna voi voittaa kilpailussa, mutta seuraavana voi jo hävitä, koska kilpailu on niin kovaa.

Varsinkin finanssikonsernimme tekevät kovaa tulosta. Pankkialalle tarvitaankin lisää kilpailu pikaisesti, jotta Nordean 4,6 miljardin tulos (2,6 miljardin osingot), Sammon 1,9 miljardin tulos (1,3 miljardin osingot) ja pörssin ulkopuolisen Osuuspankin 1,1 miljardin tulos saadaan siirretty kuluttajille halvempiin pankki- ja vakuutuspalveluihin.

Kilpailua voisi lisätä esimerkiksi helpottamalla pankin vaihtoa. Jos asiakkaalla olisi oikeus säilyttää tilinumeronsa pankista riippumatta kilpailu lisääntyisi.

Tällöin pankin vaihto olisi yhtä helppoa kuin kännykkäliittymän vaihto. Suomalaiset nauttivatkin maailman halvimmista ja parhaimmista mobiiliyhteyksistä. Kiitos kovan ja reilun kilpailun!

Pekka Tuuri

Kirjoittaja on SDP:n Uudenmaan piirin järjestötoimitsija

Kolumni

Tiina Arlin

Kuntavaaliehdokas, Vantaa

Asumistukikuviossa on jotain outoa – pitää olla hyvätuloinen sijoittaja hyötyäkseen asumistukijärjestelmästä

Monet päättäjät ovat ihmetelleet ja kauhistelleet tilapäiseksi tarkoitettujen tukimuotojen muuttumista pysyviksi ja nostavat esimerkiksi asumistuen. Totta, maailma on muuttunut, ennen tuet olivat tilapäisiä. Ennen myös työpaikat olivat palkallisia ja pysyviä.  Nykyään työt ovat tilapäisiä ja palkkaa ei työstä edes aina saa, joten tukia tarvitaan pidempään.
Asumistukikuviossa on erityisesti jotain outoa.

Havainnollistan asiaa muutamalla esimerkillä.
Sijoittaja ostaa velaksi asunnon, jonka laittaa vuokralle. Asunnon vuokraa pienituloinen, joka tarvitsee asumistukea. Pienituloinen saattaa myös tarvita toimeentulotukea. Molemmat tuet myönnetään pienituloiselle. Näin ollen sijoittajan asuntovelka rahoitetaan Kelan ja sosiaalitoimiston tuilla.

Työssäkäyvä ihminen on ostanut itselleen aikoinaan pienen kodin velaksi ja jääkin työttömäksi. Asuntolainaa ei, korkoja lukuun ottamatta, huomioida Kelassa eikä sosiaalitoimistossa menona. Omassa kodissa asumista ei siis tueta. Laina ja vastike voivat olla yhteensä pienempi meno kuin vastaavan asunnon vuokra olisi.

Miksi Suomessa pitää asua, rikkaan sijoittajan tai muun tahon vuokra-asunnossa, tukia saadakseen?

Miksi tavallisen työttömäksi jäävän duunarin pitää myydä velkainen kotinsa, joka ei ole sijoitus ja muuttaa? Muuttaa minne? Pääkaupunkiseudulla ei ole edes tarpeeksi kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja tarjolla. Asuntopula on huutava. Kaikki eivät edes voi muuttaa pois pääkaupunkiseudulta. Osa pientuloisista ja työttömistä pitää huolta omista iäkkäistä lähellä asuvista vanhemmistaan.

Tiina Arlin

Kuntavaaliehdokas, Vantaa

Kolumni

Tiina Arlin

Kuntavaaliehdokas, Vantaa

Työtön on myös ihminen – vihapuheen on loputtava

Työttömyys ja työttömät ovat jatkuvasti otsikoissa, eivätkä jutut näin työttömän näkökulmasta paljon mieltä ylennä.
Suuri joukko ihmisiä, hallitus mukaan lukien, tuntuu kuvittelevan, että työttömät ovat kotonaan passiivisesti makaavia työhaluttomia hylkiöitä. Näitä hylkiöitä pitää kaikin keinoin ”aktivoida”, joten hallitus päätti työttömien haastatteluista kolmen kuukauden välein ja työttömyystuen leikkaamisesta, jos työtön ei ole aktiivinen.

Työttömän aktiivisuudeksi ei lasketa sitä, että työtön etsii töitä satojen tuhansien muiden työttömien kanssa, alati vähenevien avoimien palkkatyöpaikkojen valikoimasta. Aktiivisuudeksi lasketaan se, että työtön saa töitä viideksi päiväksi kolmen kuukauden sisällä. Mistä näitä viiden päivän palkkatyöpaikkoja löytyy? Kuka selviää paperirumbasta ja tukien odottelusta Kelan kanssa nälkään kuolematta ja laskut ajallaan maksaen tuollaisen pienen työrupeaman jälkeen? Kuinka monella työttömällä on rahaa matkustaa haastatteluun kolmen kuukauden välein, kun jokainen euro on tiukalla?

Olisiko vihdoinkin aika ruveta haastattelemaan niitä yritysten rekrytoinneista vastaavia henkilöitä kolmen kuukauden välein ja vaatia selvityksiä a) annetuista lopputileistä b) palkattomista työntekijöistä c) palkattujen työntekijöiden määrästä.  Yrityksen kieltäytyessä haastatteluista siitä seuraisi rahallinen sanktio. Kerätyt varat voidaan käyttää työttömien palkkatukiin.

Työttömyys ei ole työttömän syytä. Työttömän turha juoksuttaminen ja tukien leikkaaminen, eli ostovoiman vähentäminen, ei lisää työpaikkoja.
Työtön haluaa normaalin työpaikan, jonka palkalla tulee toimeen, joutumatta kerjäämään apua pahoin ruuhkautuneesta Kelasta tai sosiaalitoimistosta. Työtön on ihminen ja yksilö.

Kaikenlainen työttömiin kohdistuva syyllistäminen ja vihapuhe on kitkettävä tästä maasta.

Tiina Arlin

Kuntavaaliehdokas, Vantaa

Kolumni

Anette Karlsson

Kirjoittaja on Uudenmaan Demarinaisten puheenjohtaja

Naisten ääni kuuluviin – Iäkkäät miehet tekevät yhä suurimman osan päätöksistä yhteiskunnassa

Kuntavaalikampanjat ovat käynnistyneet monella paikkakunnalla. Ehdokkaat saavat numerot tällä viikolla ja vaaleihin on enää 32 päivää. Paikallisten puolueaktiivien ja ehdokkaiden kalenterit täyttyvät erilaisista vaalitilaisuuksista. Torilla tarjotaan soppaa, kauppojen edessä päivystetään ja ovia koputellaan – koska ihmisiä halutaan kannustaa äänestämään. Edellisissä kunnallisvaaleissa äänestysprosentti jäi Uudellamaalla alle maan keskiarvion, eli alle 58,2 prosenttia. Sitä edellisissä kunnallisvaaleissa äänestysprosentti oli valtakunnallisesti ja myös Uudellamaalla yli 60 prosenttia. Meillä on paljon töitä tehtävänä, jotta sama trendi ei jatku huhtikuun vaaleissa. Demokratian lähtökohtana on, että kansalaiset käyttävät valtaansa äänestämällä. Äänestämättömyys on vaaraksi demokratialle ja meidän demareiden on aktiivisesti kannustettava ihmisiä käyttämään äänioikeuttaan.

Kuntavaalit ovat kansalaisille erityisen tärkeät vaalit, koska kotikaupungin asiat ovat sujuvan arkielämän kannalta niitä tärkeimpiä. Kaupunginvaltuustossa päätetään muun muassa päiväkodeista, kouluista, kirjastoista, liikuntapaikoista, ikäihmisten palveluista, julkisesta liikenteestä, kaavoituksesta ja liikenneratkaisuista. Vaikka sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa kuntien tehtäviä on tarkoitus vähentää, tulevat kunnat olemaan myös tulevaisuudessa merkittäviä päätöksentekijöitä ja kansalaisten peruspalvelujen tarjoajia.

Lähidemokratiavaje tulossa

Suurilla historiallisilla uudistuksilla, kuten sosiaali- ja terveysuudistuksella ja maakuntauudistuksella tulee olemaan monia vaikutuksia naisten ja miesten tasa-arvoon, paikallisdemokratiaan, asukkaiden palveluihin ja henkilöstöön. Olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että sosiaali- ja terveysuudistus tarvitaan, mutta Sipilän hallituksen sote-uudistuksen keskeiset elementit, kuten julkisen tuotannon yhtiöittämispakko, uudistuksen aikataulu ja omaisuuden siirto-malli sekä markkinavetoinen valinnanvapausmalli ovat ongelmallisia.

Osallistuin viime viikolla Porvoossa järjestettyyn sote-iltaan. Tilaisuudessa kysyin ministeri Juha Rehulalta, miksi kunnat eivät jatkossa saa tuottaa tai omistaa sote-palveluita tuottavia yhtiöitä. Ministeri perusteli asiaa kuntien pienellä koolla, mutta pienet yritykset saisivat kuitenkin jatkossa tuottaa sote-palveluita. Näyttää siltä, että Sipilän hallituksella on pelkästään ideologinen tahtotila viedä sosiaali- ja terveyspalvelut pois kansalaisille tutuista kunnista, jotta yksityiset yrittäjät pääsisivät paremmin terveysmarkkinoille. Kuntiin kohdistettu sote-palveluiden tuottamiskielto tulee johtamaan lähidemokratiavajeeseen.

Maakuntauudistuksessa Uudellemaalle perustetaan 99 henkinen maakuntavaltuusto, joka tekee strategiset päätökset muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluista. Asiantuntijoiden alustavien laskelmien mukaan esimerkiksi Itä-Uudellamaalla on mahdollisuus saada maakuntavaltuustoon yksi henkilö edustamaan alueen 100 000 asukasta. Huomionarvoista on myös se, että Sipilän mallissa demokraattisesti valitut päättäjät tekisivät vain ylätason päätöksiä, sillä maakunnan sote-yhtiöön tulisi ammattihallitus, eli virkamiehet tekisivät kaikki päätökset. Kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa omiin palveluihinsa on jatkossa nykyistä vaikeampaa, ja olemme valitettavasti jo nyt tilanteessa, jossa kansalaisten ääntä ei kuulla riittävästi.

Vain 36 prosenttia naisia

Naiset ovat ajaneet hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista yli 100-vuoden ajan. Töitä on vielä tehtävä, jotta naisten ääni kuuluu kunnallisessa, maakunnallisessa ja valtakunnallisessa päätöksenteossa tasa-arvoisesti. Nykyisistä kunnanvaltuutetuista naisten osuus on 36 prosenttia. Elämme 2010-luvun Suomessa ja yhä iäkkäät miehet tekevät suurimman osan päätöksistä yhteiskunnassa. Suuressa mullistuksessa olevan sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstöstä noin 90 prosenttia on naisia. On tärkeää, että naisten ääni saadaan kuuluviin kunnan valtuustoissa ja uusissa päättävissä elimissä sekä sote- ja maakuntauudistuksen käytännön toteutuksessa. Esimerkiksi eläkeläisillä naisilla on suurempi köyhyysriski ja 75–84-vuotiaista palvelujen käyttäjistä valtaosa on naisia. Iäkkäiden naisten asemaan ja palveluihin on kiinnitettävä sote-uudistuksessa erityistä huomiota. Jatketaan työtä tasa-arvoisemman Suomen puolesta, sillä tasa-arvo ei ole vielä valmis.

 

Anette Karlsson

Kirjoittaja on Uudenmaan Demarinaisten puheenjohtaja

Kolumni

Mika-Erik Walls

Kirjoittaja on kasvatustieteen lisensiaatti, lehtori ja SDP:n kuntavaaliehdokas Espoossa

Omaishoitajien ahdinko syvenee pk-seudulla

Helsingistä on kuulunut kummia. Ennen joululomia pelkällä virastopäällikön päätöksellä omaishoidon tuen kriteereitä päätettiin tiukentaa Helsingissä dramaattisesti. Muutos on isoin vuosiin ja kurjistaa kohtuuttomalla tavalla omaishoitajien – tässä tapauksessa erityisesti alle 18-vuotiaiden lasten omaishoitajien – asemaa. Asia tuli suurena ja täytenä yllätyksenä lasten omaishoitajille, joista ensimmäiset saivat tiedon heikennyksistään helmikuussa postitse. Yllätyksenä se tuli myös monille poliitikoille. Asiaa ei nimitäin tuotu ollenkaan vastuulautakunnan eli sosiaali- ja terveyslautakunnan esityslistoille saati päätettäväksi. Omaishoitajat nostivat asiasta kovan metelin – oikeutetusti ja syystäkin.

Omaishoidon tuen tiukennusten taustalla on lakimuutos, jonka tavoitteena on taata omaishoitajien vapaat kaikille. Lakia ei uudistettu omaishoitajien aseman heikentämiseksi. Nyt Helsingissä kuitenkin heikennetään yhden omaishoitajaryhmän – lasten omaishoitajien – asemaa eli käytännössä maksatetaan lakimuutoksen kaupungille aiheuttamat kustannukset heidän kukkarostaan.

Omaishoidon tuen tiukennukset johtavat pahimmillaan siihen, että arviolta 10 prosenttia tuen saajista putoaa kokonaan omaishoidon tuen ulkopuolelle. Se koskisi noin 400 omaishoitajaa Helsingissä. Lisäksi monilla tuen taso tippuisi nykyisestä useita kymmeniä euroja kuukausittain, jopa tätäkin enemmän.

Vaikka kunnallisessa päätöksenteossa virkamiehet voivat toimia ja tehdä päätöksiä erinäisissä asioissa delegointisäännösten antamien reunaehtojen mukaisesti, ei tätä asiaa olisi kuitenkaan saanut hoitaa näin, sillä omaishoitajien laissa säädettyjen oikeuksien yli ei myöskään voi kävellä miten tahansa. Tuen kriteerien muutokset tulisi ehdottomasti käsitellä vastuulautakunnassa – eikä pelkkänä tiedotusasiana. Kyse on niin isosta ja merkittävästä asiasta, että se tulisi tuoda lautakunnan päätettäväksi.

Täytyy myös pitää mielessä, että omaishoitajat elävät arkeaan jo nyt erittäin uupuneina ja kuormittuneina, monet itsekin työelämästä luopuneina tai siellä joten kuten sinnittelevänä. Useilla on vakavia terveys- ja jaksamisongelmia. Yksi omaishoitajan alimman maksuluokan mediaanitukisumma – kaupungista ja kunnasta riippuen – liikkuu 400 euron tietämillä. Vertailun vuoksi: pelkkä yhden laitosvuorokauden hinta on keskimäärin samaa luokkaa. Omaishoitajat tekevät siis äärimmäisen halpaa, erittäin kustannnustehokasta ja hyvin paljon yhteiskunnalle ilmaista, yhteiskunnan varoja säästävää työtä itseään säästämättä.

Onkin erittäin tärkeää, että niin Helsingissä kuin kaikissa Suomen muissakin kunnissa ja kaupungeissa ymmärretään tämä omaishoitajien korvaamaton työpanos. Päätöksentekijöiden tulee saada tarkkaan tietää kustannusvaikutukset ja vaikuttaa asioihin siten, että omaishoidon tukeen, omaishoitajiin ja –hoidettaviin pikemminkin panostetaan lisää. Varsinkaan ei saa leikata omaishoidon sitovuuteen ja vaativuuteen nähden jo ennestään varsin vaatimattomia tukisummia.

Tämä on viime kädessä poliitikkojen arvovalinta. On heidän tehtävänsä pitää huolta omaishoidon tuen riittävästä tasosta ja omaishoitajien työn arvostamisesta ja siihen panostamisesta. Poliitikkojenkin on syytä katsoa itseään peilistä: onko delegoinnin myötä annettu virkamiehille  jo liikaa valtaa joissakin kuntalaisille merkittävissä asioissa?

Kirjoittaja on myös omaishoitajaperheen isä.

Mika-Erik Walls

Kirjoittaja on kasvatustieteen lisensiaatti, lehtori ja SDP:n kuntavaaliehdokas Espoossa