Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Vaarallinen askel taaksepäin” – naisjärjestöt kauhistuivat Puolan ja Turkin yrityksistä polkea naisten oikeuksia

Turkissa on viime aikoina osoitettu mieltä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja naismurhia vastaan.

Suomen naisjärjestöt kantavat huolta Puolan ja Turkin aikeista irtaantua Istanbulin sopimuksesta. Ne vaativat EU:lta toimia naisten ja tyttöjen oikeuksien suojelemiseksi.

Demokraatti

Demokraatti

Naisjärjestöt yhteistyössä – Nytkis ry muistuttaa tiedotteessaan, että naisiin kohdistuva väkivalta on vakava ongelma ympäri maailman, ja koronapandemia on pahentanut tilannetta entisestään.

Sekä Turkki että Puola ovat uhanneet irtaantua Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi solmitusta Istanbulin sopimuksesta, mikä kertoo vakavasta laajemmasta kehityksestä, Nytkis korostaa.

– Olemme jo aikaisemmin keväällä ottaneet kantaa Puolan yrityksiin polkea ihmisoikeuksia ja erityisesti naisten oikeuksia koronapandemian varjolla. Nyt maan nykyisen hallituksen huolestuttavat linjaukset näyttävät saaneen jatkoa.

Myös Turkki, jossa naiset ovat viime päivinä osoittaneet mieltä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja naismurhia vastaan, on uhannut erota sopimuksesta.

– Puolan ja Turkin irtautuminen Istanbulin sopimuksesta olisi vaikutuksiltaan vaarallinen askel taaksepäin.

Nytkis huomauttaa, että monissa sopimuksen ratifioinneissa maissa on jo näkynyt selvää edistystä naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan vastaisessa työssä.

Lisää aiheesta

– Siksi onkin huolestuttavaa, miten sopimusta yritetään tahallisesti tulkita väärin ja miten sopimuksesta jaetaan virheellistä tietoa omien poliittisten näkemysten edistämiseksi. Istanbulin sopimuksen vastustaminen on osa laajempaa yritystä rajoittaa naisten oikeuksia ja heikentää sukupuolten välistä tasa-arvoa.

“Sopimus ei sulje ulkopuolelle väkivaltaa kokeneita miehiä.”

Istanbulin sopimuksen tarkoituksena on ehkäistä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa sen kaikissa muodoissa. Nytkis korostaa, että sopimus ei vaaranna perheen käsitettä, vanhempien oikeuksia, perinteitä taikka arvoja.

– Sopimus ei sulje ulkopuolelle väkivaltaa kokeneita miehiä, eikä se myöskään edistä minkäänlaista sukupuoli-ideologiaa, vaan pyrkii edistämään tasa-arvoa ja suojelemaan kaikkia lähisuhde- ja perheväkivaltaa kokeneita.

Naisjärjestöt muistuttavat, että naisiin kohdistuva väkivalta on yksi Suomen keskeisimpiä ihmisoikeusongelmia ja siksi on tärkeää turvata Istanbulin sopimuksen asema ja työskennellä väkivallan uhrien tukemiseksi myös kotimaassa.

– Suomen ja EU:n tulee ottaa vahvasti kantaa naisten oikeuksien heikentämistä vastaan.

Nytkis on kattojärjestö, johon kuuluvat eduskunnassa edustettuina olevien puolueiden naisjärjestöt sekä Naisasialiitto unioni, Naisjärjestöjen keskusliitto ja Sukupuolentutkimuksen seura.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE