Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vaatimukset saivat velloa koko päivän: Sipilä olikin jo pyytänyt jääviysselvitystä oikeuskanslerilta

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on itse pyytänyt oikeuskanslerilta selvitystä mahdollisesta esteellisyydestään tai jääviydestään Terrafamen pääomittamisessa. Sipilä kertoo STT:lle, että hänen esikunnastaan oltiin oikeuskansleriin yhteydessä lauantaina aamulla.

Sipilän lapsilleen kolme vuotta sitten siirtämä sijoitusyhtiö omistaa viisi prosenttia Katera Steel -yhtiöstä, joka on saanut puolen miljoonan euron arvoisen tilauksen Terrafamelta. Katera Steelin pääomistajat ovat Sipilän serkkuja ja enoja. Sipilä sanoo, että ei tiennyt Terrafamen tilauksesta ennen julkisuudessa olleita tietoja. Kansan Uutiset ja Yle ovat kertoneet asiasta tällä viikolla.

– Tiedän, että en ole ollut esteellinen tai jäävi tässä tilanteessa, Sipilä sanoo.

Sipilä sanoo, että olisi kysynyt oikeuskanslerilta selvitystä esteellisyydestä etukäteen, jos olisi tiennyt Terrafamen tehneen tilauksen Katera Steeliltä.

– En tiedä, olisiko se täyttänyt ehtoa, mutta olisin kysynyt oikeuskanslerilta, että mitä minun pitää tehdä, Sipilä sanoo.

Tiedän, että en ole ollut esteellinen tässä tilanteessa.

Sipilän mukaan Terrafamea kuultiin, kun rahoituspäätöstä tehtiin työ- ja elinkeinoministeriön esittelyn pohjalta.

Lisää aiheesta

– Tässä esittelyssä ei tullut mitään alihankkijoita esille, vaan käytiin yhtiön ja rahoitusneuvotteluiden tilannetta läpi, Sipilä sanoo.

Sipilä sanoo konsultoineensa ja auttaneensa Katera Steel -yhtiötä vuonna 2011 sukupolvenvaihdostilanteessa. Hän sanoo olleensa paikalla muutamassa yhtiön hallituksen kokouksessa.

– Välillinen omistukseni katkesi vuonna 2013, sen jälkeen en ole tiennyt yhtiön tilanteesta tai asiakkaista, Sipilä sanoo.

Terrafame sai toissa viikolla hallitukselta luvan jatkaa rahoitusneuvotteluita vielä vuodenvaihteen yli. Talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti myös, että Terrafame Groupin lisäpääomitukseen varataan 100 miljoonaa euroa.

Lauantaina kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo piti Lännen Median haastattelussa esteellisyyskysymyksen selvittämistä välttämättömänä. Orpo sanoi, että oikeuskansleri on olemassa tällaisia tilanteita varten. Myös SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vaati asian perinpohjaista selvittämistä välittömästi.

Lauantaina aamulla elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) antoi pääministerille sivustatukea ja katsoi, ettei Sipilä ollut esteellinen tekemään hallituksessa päätöstä uudesta sadan miljoonan euron tuesta Talvivaaran kaivosta hallinnoivalle Terrafamelle.

– Oma käsitykseni on se, että missään tapauksessa minkäänlaista jääviysongelmaa ei ollut. Olen vastuullinen ministeri ja tiedän suhteellisen tarkkaan Terrafamen tilanteen. Olen aivan varma siitä, että pääministerillä ei ollut minkäänlaista tietoa siitä, että Katera Steel on saamassa tässä kauppaa tai urakkaa, Rehn sanoi Ylen Ykkösaamussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE