Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vähävaraisille eläkkeensaajille lisää kurjistamista? – “Tehty esitys tulee jo nyt aiheuttamaan kauhua ja epätietoisuuden tunnetta”

Eläkkeensaajien keskusliitto EKL sanoo olevansa pöyristynyt siitä, että maan hallituksen vuonna 2015 kuoppaama eläkkeensaajan asumistuesta luopuminen nousi taas esille eilen julkaistussa professori Juho Saaren vetämän eriarvoisuutta koskevan työryhmän loppuraportissa.

Demokraatti

Demokraatti

Eläkkeensaajan asumistukea sai 207 322 henkilöä joulukuussa 2017.

“Hallituksen vähävaraisia eläkkeensaajia kohtaan tekemät kurjistamistoimet ovat jo kiristäneet täysin kohtuuttomasti heidän taloudellista asemaansa. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan esitetty eläkkeensaajan asumistuen poistaminen suistaisi köyhyysrajan alapuolelle noin 30 000 eläkkeensaajaa lisää tilanteessa, jossa jo nyt köyhyysrajan alapuolella elää lukumääräisesti sosioekonomisista ryhmistä eniten juuri eläkkeensaajia, jyrisee Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n puheenjohtaja Simo Paassilta.

Esitys eläkkeensaajien asumistuesta luopumisesta ei taatusti nosta yhteenkuuluvuuden tunnetta niiden vähävaraisten joukossa, joita se koskettaa.

Hallitus ilmoitti hallitusohjelmassaan, että se lopettaa eläkkeensaajien asumistuen ja yhdistää sen yleiseen asumistukeen. EKL teetti tuolloin TNS Gallupilla tutkimuksen suomalaisten suhtautumisesta asiaan. Valtaenemmistö, useampi kuin neljä viidestä (83 %), suomalaisesta tuomitsi hallituksen kaavailut. Peräti 44 prosenttia piti heikennystä erittäin epäoikeudenmukaisena ja 39 prosenttia piti sitä melko epäoikeudenmukaisena.

“Vetoan jo tässä vaiheessa kaikkien eduskuntapuolueiden sosiaaliseen omatuntoon, että ne pyyhkisivät mielestään ajatuksen asumistukien yhdistämisestä tulevaisuudessa. Tällä asialla tavoiteltu säästö 129 miljonaa euroa on mitätön summa sen pienituloisille eläkkeensaajille tuoman tuskan rinnalla.”

“Esitys eläkkeensaajien asumistuesta luopumisesta ei taatusti nosta yhteenkuuluvuuden tunnetta niiden vähävaraisten joukossa, joita se koskettaa. Tiedämme vuoden 2015 kokemuksesta ja tuolloin tulleesta valtavasta palautteesta, että tehty esitys tulee jo nyt aiheuttamaan kauhua ja epätietoisuuden tunnetta heidän joukossaan.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE