Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Elokuva

Vähemmälle huomiolle jääneet huippuelokuvat saavat toisen mahdollisuuden

Kavin kesäsarjassa nähdään muun muassa tanskalaiselokuva Land of Mine.

Helsingissä 2000-luvulla vähentynyt elokuvasalien määrä ja digitalisoituminen on lyhentänyt monien elokuvien kiertoa teatterilevityksessä. Erityisesti pienempien yleisöjen laatuelokuvat jäävät monesti useita saleja vaativien hittien jalkoihin. Elokuvat, joilla ei ole isoa markkinointibudjettia, voivat tippua nopeasti harvoihin näytöksiin ja monille hankaliin näytösaikoihin.

Elokuvateatteri Orionin kesäsarjassa tuodaan esille viimeisen vuoden aikana levityksessä olleita elokuvia, jotka ansaitsevat tulla nähdyksi valkokankaalla. Sarjan elokuvat ovat Kansallisen audiovisuaalisen instituutin suunnittelijoiden käsin poimimia, nykyelokuvan huippuja. Suomen katsojatilastoissa valtaa pitää amerikkalainen ja kotimainen tuotanto, joten Jatkoaika-sarjaan on nostettu teoksia muista elokuvamaista.

Kesäsarjan kuudella elokuvalla on kullakin kolme näytösaikaa Orionissa. Ensimmäisenä nähdään australialaisen Jocelyn Moorhousen komediallinen kostodraama “The Dressmaker”(2015), jossa nainen (Kate Winslet) palaa pieneen australialaiskaupunkiin auttamaan äitiään (Judy Davis), jonka terveys alkaa reistailla. (Näytökset ti 27.6. klo 17, to 6.7. klo 18.50 ja ti 11.7. klo 21.)

Hillitty “Siskokset”(2015) on koskettava elokuva laatudraaman mestarilta Koreeda Hirokazulta. Isän kuolema tuo jännitteitä kolmen tokiolaissiskoksen perheharmoniaan: he joutuvat kohtaamaan uuden sisarpuolensa. (Näytökset to 29.6. klo 17, ti 4.7. klo 18.40 ja to 13.7. klo 20.50.)

Unkarilaisen László Nemesin järisyttävä “Son of Saul” (2015) sai sekä parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin että Golden Globe -palkinnon. Saul on keskitysleirivanki, jonka natsit ovat pakottaneet siivoamaan kansanmurhan jälkiä. (Ti 18.7. klo 17, to 27.7. klo 21 ja to 10.8. klo 19)

Thomas Vinterbergin 1970-luvun alkuun sijoittuva tanskalaiselokuva “Kommuuni” (2016) kuvaa kepeästi kommuuniasumisen iloja ja suruja. Tv:n uutisankkuri (Trine Dyrholm) ja hänen miehensä haluavat vaihtelua elämäänsä. (Ke 19.7. klo 17, ke 26.7. klo 19.05 ja pe 4.8. klo 18.45)

Sarjan toisessa tanskalaiselokuvassa nuoret saksalaissotilaat pakotetaan toisen maailmansodan päätyttyä purkamaan Tanskan rannikolle kylvämänsä miinat. Martin Zandvlietin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva “Land of Mine” (2015) on klassisen eeppinen ja syvästi intiimi, elegantti, mutta ankara. (To 20.7. klo 21, ti 1.8. klo 17 ja  ti 8.8. klo 17)

Pakolaisvirta koettelee pientä Lampedusan saarta Välimerellä italialaisohjaaja Gianfranco Rosin dokumentissa “Fuocoammare – tuli merellä” (2016). joka voitti Berliinin elokuvafestivaalin pääpalkinnon. (Ti 25.7. klo 18.50, ke 2.8. klo 21 ja pe 11.8. klo 17)

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE