Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Vahvoille ja vauraille lisää” – Sanna Marin ripitti Sipilän hallituksen: “Tunkkainen tuulahdus menneisyydestä”

Jotta Suomi voi menestyä kansakuntana huomennakin, on yhteiskunnan oltava sellainen, että jokainen voi omien kykyjensä mukaan kouluttautua, työllistyä ja osallistua yhteisen tulevaisuuden rakentamiseen taustasta ja varallisuudesta riippumatta, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin.

Demokraatti

Demokraatti

Marinin mukaan hallitus on sitä vastoin koko kautensa ajan tehnyt politiikkaa, joka on murentanut suomalaisten välistä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.

“Hallitus on toimillaan ja talouspoliittisilla päätöksillään kasvattanut hyvinvointi- ja tuloeroja. Se on ollut avokätinen hyväosaisille ja kova köyhille. Se on leikannut eläkeläisiltä, opiskelijoilta, lapsiperheiltä, työttömiltä ja pienituloisilta palkansaajilta. Se on rajannut osan lasten oikeutta varhaiskasvatukseen ja ajanut nuoremme kaltevalle ja viettävälle tielle koulutukseen kohdistuvilla leikkauksilla. Nyt käsittelyssä oleva ensi vuoden talousarvio ei ole poikkeus”, Marin sanoi talousarviokeskustelussa maanantaina eduskunnassa.

Marin muistutti, että samalla kun hallitus on myös korottanut asiakasmaksuja sekä ajanut monen elämän epävarmuuteen ja toivottomuuteen, on se toisaalla jakanut vahvoille ja vauraille lisää avokätisten verohelpotusten kautta.

“Hallituksen linja on epäviisas. Se on tunkkainen tuulahdus menneisyydestä. Leikkausten sijaan nyt tarvitaan rohkeutta ja päätöksiä, jotka vahvistavat ihmisten välistä tasa-arvoa, luovat edellytyksiä työllisyyden kestävälle kasvulle ja, jotka tarttuvat riittävällä vakavuudella ihmiskunnan suurimpaan tulevaisuuden haasteeseen – ilmaston lämpenemiseen ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemiseen.”

Marin sanoo, että juuri nämä ovat asioita, joihin SDP esittää vaihtoehtobudjetissaan konkreettisia tekoja.

“Meille on tärkeää, että jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen elämään. Että jokaisesta lapsesta voi tulla mitä tahansa. Ja että tulevillakin sukupolvilla on maapallo, jolla voi elää. Mikä hallitukselle on tärkeää? Sitä moni suomalainen tänään kysyy. Ja aivan syystä. Varapuhemies Mauri Pekkarinen totesi, että kun rapataan niin vähän roiskuu. Kylmää kuultavaa niille suomalaisille, jotka astuvat tänäänkin leipäjonoon hallituksen politiikan seurauksena.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE