Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Vain nämä maat saavuttivat Naton tavoitteen puolustustusbudjetin koosta

AFP / LEHTIKUVA / MATEUSZ SLODKOWSKI
Naton lippu.

Vain alle kolmasosa Nato-maista saavutti viime vuonna tavoitteen kahden prosentin puolustusmenoista suhteessa bruttokansantuotteeseen. Ne olivat Baltian maat, Puola, Kreikka Britannia ja Yhdysvallat.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Nato-maiden puolustusmenojen määrä selviää Naton vuoden 2022 vuosikirjasta, joka julkaistiin tiistaina. Liittokunta sopi kahden prosentin tavoitteen puolustusmenoille vuonna 2014.

Puolustusliiton pääsihteeri Jens Stoltenberg kiitteli tiedotustilaisuudessa Naton päämajalla Brysselissä sitä, että suunta on ollut oikea. Maiden yhteenlasketut puolustusmenot ovat kasvaneet joka vuosi vuoden 2014 jälkeen, viime vuonnakin 2,2 prosentilla.

Stoltenberg kuitenkin paineisti jäsenmaita jälleen siihen, että kahden prosentin tavoitteen pitäisi olla lattia eikä katto. Nyt vain seitsemän puolustusliiton 30 jäsenmaasta saavuttaa niiden yhdessä hyväksymän tavoitteen.

Vuoteen 2014 jälkeen puolustusmenojen suhteellinen osuus on pienentynyt ainoastaan Yhdysvalloilla, Turkilla ja Montenegrolla. Yhdysvallat kannattelee kuitenkin yhä tällä hetkellä puolustusmenojen määrää.

Liittokunnan maiden käyttämistä puolustusmenoista 70 prosenttia tulee Yhdysvalloilta ja vain 30 prosenttia eurooppalaisilta jäsenmailta ja Kanadalta. Yhdysvallat käyttää puolustusmenoihinsa lähes 3,5 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Nato kertoo vuosikirjassaan, että vuodesta 2022 esitetyt luvut ovat yhä arvioita.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE