Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Vain toisenniminen muslimikielto” – Trumpin uusinkin versio maahantulosta oikeuteen

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin uuden maahantulokiellon laillisuutta puidaan näillä näkymin oikeudessa keskiviikkona. Kiellon on määrä tulla voimaan torstaina.

Joukko osavaltioita on Washingtonin osavaltion johdolla vienyt asian oikeuteen Seattlessa. Tuomioistuin on antanut Trumpin hallinnolle tiistai-iltapäivään asti aikaa vastata kanteeseen. Kantajat toivoivat kuulemista tiistaille, mutta tuomioistuin vastasi, että asian käsittely ei onnistu ennen keskiviikkoa.

Lisäksi Havaijin osavaltiolla on asiasta meneillään erillinen oikeusjuttu, jonka kuuleminen on sovittu keskiviikolle.

Uusi maahantulokielto estää kuuden maan kansalaisia saamasta viisumia Yhdysvaltoihin. Kieltolistalla ovat Iran, Jemen, Libya, Somalia, Sudan ja Syyria. Kielto on voimassa 90 päivää.

Liittovaltion valitustuomioistuin jäädytti maahantulokiellon ensimmäisen version helmikuussa. Uudessa kiellossa on alkuperäiseen verrattuna monia eroavaisuuksia, jotka tekevät Trumpin hallinnolle helpommaksi puolustaa sitä oikeudessa.

Uusi maahantulokielto estää kuuden maan kansalaisia saamasta viisumia.

Uusi kielto koskee vain viisuminhakijoita. Se ei vaikuta pysyvän oleskeluluvan tai voimassa olevan viisumin haltijoihin. Lisäksi kielto jättää lähetystöille paljon liikkumavaraa käyttää tapauskohtaista harkintaa.

Lisää aiheesta

Kieltoon on mahdollista tehdä poikkeus esimerkiksi työmatkaa, työntekoa, opiskelua tai läheisen luona kyläilyä varten.

Asian oikeuteen vieneet osavaltiot pitävät silti uuttakin kieltoa perustuslain vastaisena.

– Presidentti Trumpin uusi maahantulokielto on vain toisenniminen muslimikielto, joka pyrkii saavuttamaan samat laittomat ja perustuslain vastaiset tavoitteet kuin ensimmäinen maahantulokielto, sanoi New Yorkin osavaltion oikeuslaitoksen johtaja Eric Schneiderman.

Liittovaltion valitustuomioistuin ei ensimmäistä kieltoa jäädyttäessään ottanut kantaa siihen, syrjikö kielto muslimeita perustuslain vastaisesti. Tuomioistuin totesi, että syrjintäkysymys oli liian tärkeä käsiteltäväksi sillä kiireellisellä aikataululla, jolla he veivät asiaa eteenpäin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE