Ulkomaat

”Vain vahva ja yhtenäinen SPD voi tehdä maamme ja Euroopan vahvemmaksi”

Lehtikuva
Lehtikuva
Lehtikuva

Saksan sosiaalidemokraatit (SPD) valmistautuvat ylimääräisessä puoluekokouksessaan äänestykseen, jossa ratkeaa, lähteekö puolue mukaan virallisiin hallitusneuvotteluihin kristillisdemokraattien (CDU/CSU) kanssa. Asiasta päättää 600 delegaattia ja 45-henkinen puoluejohto Bonnissa.

Mikäli demarit torjuvat neuvottelut, liittokansleri Angela Merkelillä on edessään vain kaksi vaihtoehtoa: heikon vähemmistöhallituksen kokoaminen tai uudet vaalit. Vaakalaudalla on myös SPD:n johtajan Martin Schulzin kohtalo: mikäli suurta koalitiota, eli kristillis- ja sosiaalidemokraattien yhteishallitusta ei synny, Schulzin arvellaan saavat lähtöpassit.

– Tänään päätämme, mihin suuntaan maamme ja Eurooppa lähtee. Vain vahva ja yhtenäinen SPD voi tehdä maamme ja Euroopan vahvemmaksi. Me voimme pysäyttää Euroopan yli pyyhkivän oikeistosiiven aallon, Schulz sanoi puheessaan kokousväelle.

Schulz vakuutti myös, että jos puolue hallitukseen menee, se tulee olemaan siinä tärkeässä asemassa.

– Jokaisen hallituksen, jossa SPD on mukana, on oltava SPD-hallitus, Schulz vaati. Schulzin mukaan jo hallitusyhteistyön alustavissa kaavailuissa puolue on saanut tavoitteitaan läpi.

SPD:n tulos syyskuun liittopäivävaaleissa oli surkein vuosikymmeniin. Schulz lupasikin vaalien jälkeen viedä puolueensa oppositioon, mutta taipui lopulta alustaviin hallitusneuvotteluihin sen jälkeen kun Merkelin yritykset muodostaa hallitus kahden pienpuolueen kanssa menivät kiville marraskuussa.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 41 Demokraatti
TIEDUSTELULAIN ABC - Mitä tavallisen ihmisen pitää tietää?
LÄHIÖELÄMÄÄ - Selma Vilhunen teki rosoisen nuoriselokuvan
TARJA HALONEN - YK:n tulisi toimia pienemmällä budjetilla
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat