Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Väite Merkelistä: “Hän sanoi, että totta kai uuden Britannian pääministerin kanssa halutaan katsoa tarjolla olevia ratkaisuvaihtoehtoja”

Britanniassa pääministerin paikkaa havitteleva ulkoministeri Jeremy Hunt kertoi sunnuntaina Saksan liittokanslerin Angela Merkelin lupailleen EU:n olevan valmis vielä muovaamaan EU-erosopimusta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hunt sanoi Sky Newsille keskustelleensa asiasta Merkelin kanssa Normandian maihinnousun muistopäivän juhlallisuuksissa.

– Hän sanoi, että totta kai uuden Britannian pääministerin kanssa halutaan katsoa tarjolla olevia ratkaisuvaihtoehtoja, Hunt totesi.

Hunt korosti, että jos asiaa lähestytään oikein, eurooppalaiset ovat valmiita neuvottelemaan eropaketin uusiksi. Ulkoministeri ei kuitenkaan selventänyt, tarkoittiko hän laillisesti sitovaa erosopimusta, jota EU ei ole suostunut enää avaamaan, vai sen kylkiäisiä eli poliittisia julistuksia tulevista suhteista.

Väistyvä pääministeri Theresa May neuvotteli EU:n kanssa sopimuksen, jonka brittikansanedustajat torppasivat kolmeen otteeseen. Yksi suurimmista kiistakapuloista koskee Irlannin ja Pohjois-Irlannin rajaa, josta on tulossa EU:n ulkoraja.

Hunt sanoi Merkelin vihjanneen, että teknologinen vaihtoehto rajavalvontaan voisi olla mahdollinen.

– Hän sanoi minulle, ettei Saksalla ole rajaa Irlannin tasavallan kanssa, vaan meillä on, joten meidän on keksittävä ratkaisu.

Saksan hallituksen edustaja ei kommentoinut asiaa, sillä kyse oli hänen mukaansa luottamuksellisista keskusteluista. Edustaja huomautti, että Merkelin huhtikuussa antamat lausunnot ovat edelleen paikkansapitäviä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE