Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Vaitiolo tässä tilanteessa tarkoittaa rasismin hiljaista hyväksymistä” – SDP:n Paananen: Kyse on Soinin, Sipilän ja Orpon uskottavuudesta

– Koska otatte vastuunne tosissanne, Soini, Sipilä ja Orpo? SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen kysyy hallituspuolueiden puheenjohtajilta.

SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen vaatii perussuomalaisten, keskustan ja kokoomuksen puheenjohtajia seisomaan puolueidensa sitoumusten takana.

Paanasen mielestä nyt mitataan porvarijohtajien sanojen ja tekojen uskottavuus.

Paananen muistuttaa, että eduskuntapuolueet allekirjoittivat alle vuosi sitten eurooppalaisen rasisminvastaisen peruskirjan, jossa ne sitoutuivat puolustamaan ihmisoikeuksia ja demokraattisia periaatteita, torjumaan rodullista häirintää ja kiihottamista kansanryhmää vastaan sekä rotusyrjintää ja kaikkia rasistisen väkivallan muotoja.

– Puolueet sitoutuivat, etteivät näytä tai julkaise näkemyksiä, joiden voidaan olettaa lietsovan vihamielisyyttä muun muassa uskonnollisten ryhmien kesken.

– Mihin toimiin puheenjohtaja Soini on ryhtynyt, kun ensin hänen eduskuntaryhmänsä jäsen, seuraavaksi hänen nuorisoliittonsa puheenjohtaja ja lopulta koko nuorisoliitto avoimesti toimivat puolueen antamaa sitoumusta vastaan? Milloin puheenjohtaja Soini kantaa vastuunsa siitä, että hänen puolueensa some-kanavat levittävät puolueen sitoumuksen vastaista materiaalia?

Vastuunsa kantava puolue ei voi olla kesälomalla, kun sen perustavaa laatua olevia periaatteita loukataan.

Paananen huomauttaa puolueiden myös luvanneen, etteivät ne liittoudu tai tee yhteistyötä sellaisten puolueiden kanssa, jotka rikkovat peruskirjan sitoumuksia.

Lisää aiheesta

– Milloin puheenjohtaja Sipilä ja puheenjohtaja Orpo ottavat tämän sitoumuksen tosissaan ja vetävät johtopäätöksensä hallituskumppaninsa toiminnasta? hän kysyy,

Puoluesihteeri Reijo Paanasen mielestä vastuunsa kantava puolue ei voi olla kesälomalla, kun sen perustavaa laatua olevia periaatteita loukataan.

– Puolueiden puheenjohtajien vastuu ei rajoitu vain siihen, mitä he sanovat. Vaitiolo tässä tilanteessa tarkoittaa rasismin hiljaista hyväksymistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE