Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Väitöstutkimus: Moni alakoululainen ei tiedä, mistä maito tulee

Suurella osalla alakoululaisista on heikko käsitys ruoantuotannosta. Moni ei esimerkiksi tiedä, mistä maito tulee, tuore väitöstutkimus paljastaa.

Väitöskirjasta selviää, että yli kolmasosalla alakoululaisista on virheellinen kuva ruoantuotannosta. Oppilaiden mielikuva maatilasta on monesti romantisoitunut tai maatila koetaan jonkinlaisena eläintarhana.

– Ruokakasvatus on yhä tärkeämpää, koska lasten ja nuorten omakohtaiset kokemukset ruoan reitistä pellolta pöytään ovat vähäisiä maatilojen vähenemisen myötä, Luonnonvarakeskuksen tutkijana työskentelevä ja Oulun yliopistossa väittelevä filosofian maisteri Pia Smeds toteaa.

Esimerkiksi median luoma kuva ruoasta ja sen tuotannosta vaikuttaa paljon lasten ja nuorten mielikuviin.

Ratkaisuksi voisi sopia ruokakasvatus.

Smeds tarkasteli väitöskirjatyössään 5- ja 6-luokkalaisten (318 oppilasta Helsingistä, Vaasasta, Forssasta ja Jokioisilta) oppimista ja mielikuvaa ruoan reitistä ja sitä, miten ruoka ja ruoan reitti voivat muodostaa menestyksellisen pedagogisen työvälineen.

Ratkaisuksi tilanteeseen voisi sopia ruokakasvatus esimerkiksi maatilalla tai koulupuutarhassa. Tulosten mukaan oppiminen ruoasta sen aidossa ympäristössä, kuten pellolla, maatilalla ja keittiössä, vahvisti huomattavasti oppilaiden oppimista. Oppilaat kokivat oppimisen vaivattomammaksi ja keskittyminen oli helpompaa kuin luokassa.

Lisää aiheesta

– Samalla karisivat virheelliset mielikuvat. Aidossa oppimisympäristössä opiskeltavaan aiheeseen yhdistyivät käytäntö, teoria ja tekevät ihmiset, vaikkapa maanviljelijä tai keittäjä, Smeds sanoo.

Lisätty tieto, että Pia Smeds toimii myös Luonnonvarakeskuksessa tutkijana klo 15:29. 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE