Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Kirjallisuus

Vaivan arvoista -teoksen taustalla on koronapandemian sulkema Suomi – Tieto-Finlandian sai Ville-Juhani Sutinen

LEHTIKUVA / TOMMI ANTTONEN

Poikkeuskirjallisuus. Tämän termin lanseeraa kirjailija ja kääntäjä Ville-Juhani Sutinen, jonka teos Vaivan arvoista: esseitä poikkeuskirjallisuudesta (Avain) on voittanut tämän vuoden tietokirjallisuuden Finlandian.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Poikkeuskirjallisuus kuvaa tässä sitä, että on aika paljon kirjallisuutta, jota ei yleensä tunneta kovin hyvin ja joka myös samaan aikaan, ei välttämättä siihen liittyvistä syistä, mutta usein nimenomaan siihen liittyvistä syistä, on muodoltaan erikoista, Sutinen kertoo.

Teoksessaan Sutinen käsittelee pitkiä kirjoja, mutta myös kokeilevia, niin sanotusti vaikeita kirjoja. Niissä on jotain poikkeuksellista valtavirtakirjallisuuteen nähden. Mukaan on valikoitunut 13 kirjaa.

Sutisen suurennuslasin alla ovat muun muassa Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljekset, Irmari Rantamalan Harhama, Ilja Ehrenburgin Ihmisiä, vuosia, elämää ja Dorothy Richardsonin Pilgrimage.

Tänä vuonna voittajan valitsi ylilääkäri Hanna Nohynek.

VAIVAN ARVOISTA -kirjan taustalla on koronapandemian sulkema Suomi vuonna 2020-2021. Tämä oli Sutisen mukaan ehto sille, että kirja syntyi juuri silloin. Mutta jos se ei olisi syntynyt tuolloin, se olisi kuitenkin nähnyt päivänvalon jossain toisessa tilanteessa.

-  Tilaisuus teki tässä vaiheessa varkaan ja sai minut tarttumaan siihen. Idea on ollut minulla mielessä tosi pitkään, varmasti jo kymmenen vuotta. Mutta olen tosi tyytyväinen, etten aikaisemmin saanut tilaisuutta tehdä tätä kirjaa, koska en luultavasti olisi ollut riittävän kypsä kirjoittamaan näistä kirjoista.

Sutinen epäilee, että aiemmin hän olisi ehkä halunnut esiintyä suuren kirjallisuuden asiantuntijana.

-  Nyt minua kiinnostavat kirjat itsessään, eikä niinkään oma suhteeni niihin. Siinä mielessä tämä oli juuri oikea aika tälle kirjalle. Hyviä sattumia kaikessa traagisuudessaan ja omituisessa vuodessaan.

-  Varsinkin koronan alussa, kun tuntui, että monet paikat ovat kiinni ja oli paljon sellaista, että pitää ikään kuin varautua, niin monet hamstrasivat vessapaperia, minä hamstrasin kirjoja.

SUTISEN valitsemien teosten joukossa on myös suurelle yleisölle hieman tuntemattomampia kirjoja, ja toisaalta niiden joukossa ei ole ehkä jossain mielessä niin sanottuja varmoja valintoja, kuten vaikkapa James Joycen teos Ulysses.

Sutinen sanoo, että Vaivan arvoista on kirja, jonka hän teki voimakkaasti itselleen ja puhtaasti omasta innostuksesta.

-  Tämä on minun kirjani ja voin tehdä niin kuin itse haluan. Olen tosi iloinen, että ilmeisesti ainakin raadin ja valitsijan puolelle näkyy myös, että tämä on kirja, joka on kirjoitettu vilpittömästä innostuksesta. Ehkä se on yksi syy, miksi mukaan valikoituivat juuri nämä kirjat.

Valikoidut kirjat olivat kulkeneet Sutisen mukana. Esimerkiksi Richardsonin Pilgrimage oli ollut hänen hyllyssään vuosikausia, mutta tilaisuutta ei ennen pandemiaa ollut tullut sen lukemiseen.

-  Se pälyili sieltä hyllystä pitkään minua, mutta nyt oli hyvä tsänssi vihdoin lukea se.

Kirjoja yhdisti Sutisen mukaan teemojen lisäksi etenkin muodon tason tietty kokeilevuus ja ennakkoluulottomuus.

-  Materiaalisen suuruuden, yli tuhatsivuisuuden, lisäksi niitä kaikkia liitti toisiinsa se, että ne luovat voimakkaasti oman maailmansa ja sellaisen maailman, johon lukija voi mennä ikään kuin sisään ja jossa voi olla pitkäänkin, hän sanoo.

Eeva Nikkilä-Kiipula / STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE