D-analyysit

Vakavailmeisiä väärintekijöitä Aku Louhimiehestä Jari Sillanpäähän: seuraava tosi-tv-hitti on nimeltään Suurin anteeksipyytäjä ja sitä juontaa piispa Teemu Laajasalo

Lehtikuva
Päätoimittajalta

MIKKO SALMI

Päätoimittaja

Jari Sillanpää on yksi vakavailmeisistä väärintekijöistä.
Lehtikuva
Päätoimittajalta

MIKKO SALMI

Päätoimittaja

Jari Sillanpää on yksi vakavailmeisistä väärintekijöistä.
Lehtikuva
Päätoimittajalta

MIKKO SALMI

Päätoimittaja

Jari Sillanpää on yksi vakavailmeisistä väärintekijöistä.

Anteeksipyytämisestä on kehkeytynyt viime kuukausina varsinainen mediasirkus. Olemme nähneet tv-ruuduissa vakavailmeisiä väärintekijöitä Aku Louhimiehestä Jari Sillanpäähän.

Olemme ottaneet ”sohvaperunajumalan” roolin, jossa anteeksipyynnön aitoutta, kattavuutta ja ajoitusta arvioidaan sormisyötävien ja parin viinilasin äärellä. Uskonkin, että seuraava tosi-tv-hitti on nimeltään Suurin anteeksipyytäjä juontajanaan piispa Teemu Laajasalo.

Anteeksipyytämisestä onkin siis alkanut tulla taidetta, jossa anteeksipyyntöakti tulee tärkeämmäksi kuin itse asia, jota anteeksipyyntö koskee.

Viestintätoimisto Tekirin hallituksen puheenjohtaja Harri Saukkomaa kirjoitti maaliskuun lopussa mainion kolumnin Suur-Keuruu-lehdessä, jossa hän antoi repullisen ohjeita anteeksipyytäjälle. Hän jopa mainitsi, että anteeksipyyntö on aikamme suurin teko.

Saukkomaan oivaltavassa (ja ehkä ironisessa) kolumnissa anteeksipyyntö nähdään taitavana henkilöbrändin hallintakeinona, joka voi mullistaa ihmisten elämän. Saukkomaan teesit hyvään anteeksiantoon ovat selkeitä: Älä pahoittele, vaan pyydä anteeksi. Pyydä anteeksi vain asianosaisilta. Anteeksipyynnön tarkoitus on se, että tiedät, miltä loukatusta tuntuu.

Saukkomaan ohjeet osuvat tarkasti maaliin ja estävät loukkaajan joutumasta liiallisen lynkkauksen kohteeksi. Anteeksipyytämisestä onkin siis alkanut tulla taidetta, jossa anteeksipyyntöakti tulee tärkeämmäksi kuin itse asia, jota anteeksipyyntö koskee. Aku Louhimiehen kehonkieli ja vilpittömyyden arviointi ovat siis loppupeleissä keskeisemmässä roolissa kuin näyttelijöiden kokema sopimaton käytös.

Loppupeleissä anteeksiantaminen ei ole antamista tai saamista, vaan se on löytämistä.

On totta, että anteeksipyytämiseen kulminoituu jotain hyvin olennaista ihmisten välisistä suhteista. Pelkkä väärin tekemisen tunnustaminen ei kuitenkaan riitä, vaan tärkeää on myös anteeksiantamus. Professori Paavo Kettunen kirjoittaa kirjassaan Hengellinen häpeä anteeksiantamuksesta näin:

”Anteeksiantamus ei ole antamista tai tekemistä, vaan sen löytämistä, että olemme enemmän samanlaisia kuin erilaisia niiden kanssa, jotka ovat meitä loukanneet.”

Ei siis ole olemassa hyviä ja pahoja ihmisiä, vaan hyvän ja pahan raja kulkee jokaisen ihmisen keskeltä. Loppupeleissä anteeksiantaminen ei ole antamista tai saamista, vaan se on löytämistä. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta tie ”anteeksilöytämiseen” on usein vuosikymmenten työ. Kun meitä on loukattu sydänjuuria myöten ja tuntuu, ettei sydän pysty päästämään irti katkeruudesta, on anteeksiannolle annettava riittävästi aikaa. Kiirehtimällä anteeksianto ei koskaan ole aito. Sen vuoksi anteeksilöytäminen on mielestäni aikamme suurin teko.

Elämme tunnereaktioiden kulta-aikaa, jolloin julkinen itku on tae menestykselle ja taloudelliselle voitolle.

Yksi asia, joka anteeksiannon prosessissa jää usein tekemättä, on parannus. Vaikka parannus kuulostaakin uskonnolliselta termiltä, sen sisältämä ajatus on erittäin käyttökelpoinen myös ihmissuhteissa. Parannuksella tarkoitetaan itse asiassa mielenmuutosta. Anteeksisaamisen jälkeen emme vain säntää uusiin ”synteihin”, vaan muutamme käyttäytymistämme perusteellisesti. Parannus on pysyvää käyttäytymisen muutosta.

On mielenkiintoista nähdä, mihin anteeksipyytämisen viihteellistäminen johtaa yhteiskunnassamme. Kun ihmissuhteita parantavasta käyttövoimasta tulee viihdeteollisuuden työkalu, ollaan vaarallisilla vesillä. Elämme tunnereaktioiden kulta-aikaa, jolloin julkinen itku on tae menestykselle ja taloudelliselle voitolle. Huomaan kaipaavani aikaa, jolloin suurimmat tunteet eletään pienemmissä yhteisöissä, eikä kukaan ulkopuolinen hyödy niistä taloudellisesti.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat