Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Väkivallan laajuus, komentoketjut ja vastuut pitää selvittää” – kansanedustaja: “Eilinen oli jatko onnettomalle toimintalinjalle”

SDP:n kansanedustaja Pilvi Torsti vaatii EU:lta selkeää kantaa ja väkivallan tuomitsemista Kataloniassa.

“Espanjan hallituksella on ollut kuukausien ajan kaikki mahdollisuudet käsitellä Katalonian kysymyksiä sisäisesti rakentavalla tavalla, mutta se on toistuvasti valinnut polarisoitumista lisänneen linjan. Eilinen oli jatko onnettomalle toimintalinjalle: etukäteisarvioissa itsenäisyyden kannattajat olivat vähemmistössä, nyt tilanne on entistä kärjistyneempi ja myös epäselvempi.”

Torsti kirjoittaa Facebook-päivityksessään, että historian valossa välitön toiminta ja linjakkuus voi olla ratkaisevan tärkeää juuri nyt.

“Luonnollisesti pitää välittömästi tuomita kaikki väkivalta. Samalla pitää selvittää väkivallan laajuus, komentoketjut ja vastuut. Erityisen vakavaa on, kun tarpeettomia voimakeinoja käyttää poliisi, joka edustaa maan virallista valtaa.”

Torstn mukaan on myös kaikin tavoin edesautettava rakentavia ratkaisuja.

“EU (ja Suomi) voivat tarjoutua välittämään keskusteluja, tekemään puolueettoman arvioin eilisistä tapahtumista ja varmistamaan, että neuvotteluyhteys käynnistyy heti. Espanjan keskushallinto lienee eilen osoittanut sen, että sen varaan tilanteen selvittelyä ei voi jättää.”

Torsti sanoo että kärjistyneessä tilanteessa on aina paljon hyvin kärjistynyttä toimintaa.

“Kärjistymiseen johtaa usein – kuten nytkin – talouskriisi ja yleinen epävarmuus, joka on myös poliittista, kuten Katalonian vähemmistöhallitus. Sosiaalinen media antaa kärjistymiselle käyttövoimaa massiivisella tavalla.”

“Samalla kärjistyneen tilanteen takana on usein laaja joukko aktivoituneita ryhmiä ja toimijoita, jotka ruohonjuuritasolla rakentavat hyvää. Näiden toimijoiden tunnistaminen ja hyödyntäminen on siksi tärkeä osa kestävien ratkaisujen rakentamista.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE