Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

“Valitettavasti taisi jalat loppua mun partnerilta” – Heliövaaran pelit päättyivät Australian avoimissa

LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Harri Heliövaara ja hänen brittiparinsa Lloyd Glasspool hävisivät toisella kierroksella Australian avoimen tennismestaruusturnauksen miesten nelinpelissä Jamie Murraylle ja Bruno Soaresille 7-6 (7-4), 6-7 (7-2), 1-6.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Kyllähän se harmittaa kovasti. Tuntuu että kaksi erää oltiin todella hyvin mukana matsissa. Vedettiin eka erä loistavaa tennistä, tokassa erässä lopussa oli murtopallo, ja oli fiilis, että tämä tulee ihan varmasti, mutta kaverit pystyivät jotenkin pitämään. Toisen erän tie break ei ollut meiltä ihan niin hyvää, Heliövaara (kuvassa oikealla) sanoi STT:lle.

Heliövaara ja Glasspool veivät avauserän katkaisupelin jälkeen, mutta toisen erän päättänyt katkaisupeli meni Murraylle ja Soaresille. Kolmannessa erässä Glasspoolin jalat alkoivat Heliövaaran mukaan krampata, ja vastustajat mursivat kahdesti britin syötön.

-  Valitettavasti taisi jalat loppua mun partnerilta. Se meni vähän vääristä syistä vastustajille, Heliövaara kertasi.

Murray ja Soares on sijoitettu turnauksessa kahdeksanneksi, ja kumpikin on moninkertainen grand slam -turnausvoittaja nelinpelissä ja sekanelinpelissä. Heliövaara sanoi tasaisen ottelun antaneen uskoa hänen ja Glasspoolin tulevaisuuteen nelinpeliparina.

“Meillä on hyvä kemia, pelimme sopivat yhteen.”

-  Totta kai. Me pelattiin hyvin, ja kun me pelataan hyvin, me voidaan pärjätä ihan ketä vastaan vain. Perusasioissa kehitytään koko ajan. Emme olleet pelanneet ikinä aiemmin tätä tiimiä vastaan, ja silti olimme ihan täysillä kamppailemassa voitosta. Se antaa uskoa, että seuraavan vuoden, kahden aikana voi tulla menestystä. Mutta ihminen haluaa menestyksen nyt ja tappio harmittaa.

Heliövaaran ja Glasspoolin kausi jatkuu tammi-helmikuun vaihteessa käynnistyvässä Montpellierin turnauksessa, jonka jälkeen he matkaavat helmikuussa Dallasiin ja Marseilleen.

-  Meillä on hyvä kemia, pelimme sopivat yhteen. Jatkamme ehdottomasti yhdessä. Nyt menemme kotiin muutamaksi päiväksi, sitten ohjelmassa on ATP 250 -turnauksia. Pelaamme yhdessä niin paljon kuin mahdollista, Heliövaara sanoi.

Heliövaaran karsiutumisen jälkeen tennisturnauksessa on jäljellä enää yksi suomalainen, tyttöjen kilpailuun osallistuva Laura Hietaranta.

Heliövaaraa ennen turnauksesta karsiutui jo suomalaispelaaja Emil Ruusuvuori, jonka turnaus tyssäsi aiemmin tällä viikolla miesten kaksinpelin avauskierrokseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE