Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Väljempi alkoholilaki saa sinettinsä tänään presidentiltä

Presidentti Sauli Niinistön on määrä vahvistaa tänään iltapäivällä uusi alkoholilaki.

Valviran ohjeistuksen mukaan alkoholijuomien valmistajat ja tukkumyyjät voivat lain vahvistamisen jälkeen toimittaa uuden lain sallimia hieman vahvempia oluita ja muita juomia kauppoihin. Asiakkaille esimerkiksi niin sanottua nelosolutta ja Alkon tällä hetkellä myymää lonkeroa saa myydä vasta vuoden vaihduttua.

Eduskunta äänesti ennen joulua, että ruokakaupassa myytävän alkoholin prosenttiraja nousee 5,5:een. Vuoden alussa myös alkoholiveroa kiristetään 100 miljoonalla eurolla.

Ravintola voi olla auki tunnin anniskelun päättymisen jälkeen.

Alkoholilakiin sisältyy alkoholiprosentin lisäksi merkittävä määrä uudistuksia. Jos ja kun laki vahvistetaan, niin sanotut käsityöläispanimot voivat vuoden alusta alkaen hakea lupaa oluen vähittäismyyntiin alueensa aluehallintovirastolta. Käsityöläispanimot voivat myydä suoraan asiakkaille alle 12-prosenttisia juomia.

Uuden alkoholilain myötä ravintola voi esimerkiksi jatkaa anniskelua pelkällä ilmoituksella kello neljään saakka. Ravintola voi olla auki tunnin anniskelun päättymisen jälkeen.

Jatkossa ruokakaupassa saa myydä myös muutoin kuin käymisteitse valmistettuja alkoholijuomia eli niin sanottuja limuviinoja. Alkot saavat olla arkisin auki tunnin pidempään eli iltayhdeksään.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE