tyovaenkirjallisuuspaiva
kaisaniemi

Valkeakosken työväenmusiikkiseminaarissa pohdittiin proletaarilaulujen asemaa vanhassa ja uudessa maailmassa

Kuva: Kari Hulkko

Tämän vuoden Työväen Musiikkitapahtumassa  jäi runsaan soitannollisen ja viihteellisen tarjonnan lomassa hyvin aikaa myös hyville keskustelutilaisuuksille. Ihan painavimmasta päästä oli Jylhävaaran vanhassa teollisuuskiinteistössä järjestetty työväenlauluseminaari otsikolla ”Kun laulu ottaa kantaa – Työväenmusiikki eilen ja tänään”.

Seminaarin ”eilen”-osassa ruodittiin monelta kantilta työväenmusiikin alkujuuria. Historiantutkija Sami Suodenjoki käsitteli alustuksessaan sadan vuoden takaista ”hittimusiikkia”, arkkiviisuja, joissa sekä lietsottiin vallankumousta että pilkattiin herroja ja vallanpitäjiä nimeltä.

Musiikintutkija Susanna Välimäen otsikkona oli ”Naiset äänessä – Työväen naiskuorot 1900-luvun alussa”, eikä hänen esityksensä ollut esoteerisesti vain asian harrastajille suunnattu. Välimäen vauhdikas alustus valotti, miten radikaalia toimintaa naiskuoroharrastus viime vuosituhannen vaihteessa oli ja miten nämä kuorot pelkällä läsnäolollaan toivat naisille yhteiskunnallisesti oikeuden ääneen ja kuulluksi tulemiseen. Kun työväenyhdistysten toiminta rakentui paljolti juuri kulttuurin ja musiikin ympärille, pääsivät naiset kuorotoiminnalla paremmin esiin. Esimerkiksi Turussa työväentalon ahkerimpia käyttäjiä oli juuri Turun työväenyhdistyksen naiskuoro, joka on lajissaan maan vanhin kööri – aloitti jo vuonna 1896 vaikka virallisesti perustettiinkin vasta 1907 – ja jatkaa yhä toimintaansa nimellä Föriflikat.

Sibelius-Akatemian musiikintutkija Saijaleena Rantasen aiheena seminaarissa oli amerikansuomalaisen työväenliikkeen musiikkikulttuuri. Hän kertoi muun muassa siitä, miten suomalaissiirtolaisilla oli 1900-luvun alussa voimakkaasti kasvaneessa amerikkalaisessa IWW-ammattiliitossa (Industrial Workers of The World) vahva jalansija, ja kuinka sitä alettiin nimittää ”laulavaksi unioniksi” – kuuluivathan noihin ”tuplajuulaisiin muun muassa sellaiset merkittävät amerikansuomalaiset lauluntekijät kuin Hiski Salomaa ja Arthur Kylander.

Ennen oli ennen ja nyt on nyt

Valkeakosken työväenmusiikkiseminaarin ”tänään”-osan pohjiksi kävi viime vuonna käynnistetyn kisällilaulukeruun primus motor Tipi Tuovinen valottamassa  seminaariväelle hankkeen tämänhetkistä tilannetta. Keruu on saattanut päivänvaloon muhkeasti jo ainakin 1 500 sodanjälkeisen ajan  kisällilaulua, enimmillään määrä saattaa olla kolmekin tuhatta, lopullinen määrä hahmottuu, kun koko kerätty aineisto saadaan käytyä tarkemmin läpi ja kaikki päällekkäisyydet karsittua kokonaisluvusta.

Päivän päätteeksi pohdiskeltiin paneelikeskustelussa työväenmusiikin luonnetta ja asemaa tämän päivän musiikkikulttuurissa. Susanna Välimäen luotsaamaan keskusteluun osallistuivat lauluntekijät ja  kulttuurissa muutenkin moniaalla vaikuttavat  Jarkko Martikainen, Karri ”Paleface” Miettinen sekä (työväen)musiikin parissa 1970-luvulta lähtien laajalla skaalalla toiminut Tipi Tuovinen.

Martikainen (s. 1970) kertoo työväenmusiikkikulttuurin tulleen hänelle tutuksi jo varhaislapsuudessa, kun isoisä oli vakaumuksellinen kommunisti ja vei myös lapsenlastaan mukaan ”joka ainoalle marssille mielenosoitukseen”. Reijo Frank oli perhetuttuja ja hänenkin lauluihinsa Martikainen kertoi saaneensa kosketusta jo hyvin nuorena.

Karri Miettinen kertoi tiensä työväenlauukulttuuriin kulkeneen anglo-amerikkalaisen hip-hop -kulttuurin kautta, johon hän niksahti jo 1980-luvun puolivälissä. Erityinen vaikuttaja oli rap-suuruus Punblic Enemy, jonka biisit käsittelivät kansalaisoikeusliikkeen historiallisia vaiheita ja muita polttavia yhteiskunnallisia teemoja.

– Se toi mut suomalaisen työväenmusiikin äärelle. Aloin kiinnostua siitä historiallisesta narratiivista, jonka arkkiveisut ja kuplettilaulajat ovat aikoinaan käynnistäneet.

Tipi Tuoviselle taas työväenmusiikin ydintä ovat olleet sisällissodan vankileireillä syntyneet laulut, joihin hän pääsi syvällisesti tutustumaan kootessaan yhdessä Ilpo Saunion kanssa kasaan ensimmäisessä työväenlaulukeruussa 1970-luvulla.

Kun panelisteilta kysyttiin, mistä tänä päivänä on tarpeen laulaa ja mistä nykyhetken proletaarilaulut voisivat ammentaa aiheensa, vastaukset olivat monipolvisia.

– Uudellen pintaan pyrkivän fasismin ja rasismin vastustaminen, kaikenlaisen eriarvoistumisen teemat, luetteli Paleface tärkeimpiä teemoja ja totesi, että nuokin kumpuavat puuttellisesta historian ymmärtämisestä.

– Mun sukupolveltani esimerkiksi jätettiin kouluopetuksessa kokonaan käsittelemättä sisällisotamme jättämät syvät haavat. Tältä jengiltä puuttuu ymmärrys siitä, miten suuri työväenliikkeen vaikutus on ollut siihen, millaisessa hyvinvointivaltiossa me nyt kuitenkin voidaan elää.

Jarkko Martikainen puolestaan korosti, että laulun tärkein tehtävä pyrkiä kuvaamaan mahdollisimman tarkasti, millaista on olla ihminen.

– Ja minun on omissa lauluissani hyvä keskittyä laulamaan kaikkein alemmista yhteiskuntakerroksista, koska niihin minulla on tuntumaa.

Kun panelisteilta kysyttiin, uskovatko he voivansa vaikuttaa lauluilla tässä ajassa, Martikainen vastasi ehdottoman myöntävästi.

– Kai sen huomaa siitäkin, että minulta on joskus tultu ihan tosissaan tivaamaan, että enkö minä ajattale ollenkaan oikeistolaisia kuulijoitani.

 

 

 

 

Helsinkiläisiä ihastuttava ja vihastuttava Ympyrätalo – mikä on meno kaarevien seinien katveessa?

Kuva: Tytti Kauhala

Demokraatti-lehden toimitus vietti viime viikolla Ympyrätalopäivää. Myös D-crew jalkautui arkkitehtuuriltaan helsinkiläisten mielipiteitä jakavan rakennuksen käytäville sekä lähiympäristöön selvittämään, mikä meno kaarevien seinien katveessa vallitsee.

D-crew päätyi muun muassa hikoilemaan Ympyrätalossa majailevan tilitoimiston taukojumppaan, todistamaan ohikulkijoiden rakkaudentunnustuksia rakennuksen graafisesta kauneudesta sekä uppoutumaan siltasaarelaisten muisteloihin ajasta ennen monitoimitaloa.

Hakaniemen maamerkkinä ja kohtauspaikkana tunnettu Ympyrä herätti kaupunkilaisissa niin iloa, haikeutta kuin vihastusta. Vain yksi asia selvisi varmaksi: kaikilla on oma käsityksensä Ympyrästä.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Presidentti Niinistö tapaa Trumpin Washingtonissa elokuun lopussa

Kuva: Lehtikuva / Roni Rekomaa

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapaa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Washingtonissa tiistaina 29. elokuuta 2017.

Presidenttien välinen tapaaminen järjestetään Yhdysvaltain presidentin virka-asunnolla Valkoisessa talossa. Kyseessä on presidenttien Niinistö ja Trump ensitapaaminen.

Työvierailun tarkemmasta ohjelmasta ja puheenaiheista kerrotaan lähempänä vierailua.

Juttuun on päivitetty kuva klo 10:24.

Keskustelua aiheesta

Kommentti: Perussuomalaisten ja vihreiden nousu todistaa, että valtarakenteet voivat ryskyä rajusti myös Suomessa, ja SDP:lle se olisi todella huono juttu

Kuva: Lehtikuva

Ylen torstaiaamuinen gallup oli shokkihoitoa suurimmalle oppositiopuolueelle SDP:lle, joka tuoreen mielipidemittauksen valossa on pudonnut jo vihreidenkin taakse, jonka kannatus edellisissä eduskuntavaaleissa oli sentään vain 8,5 prosenttia sosialidemokraattien historiallisen alhaista 16,5 prosenttia vastaan.

Ero oli siis vain vähän yli kaksi vuotta sitten kahdeksan prosenttiyksikköä demarien eduksi, nyt vihreät (Ylen gallupissa 17,6 %) porskuttaa SDP:n (15,9 %) edellä reilulla marginaalilla.

Muutos on merkittävä, historiallinen.

Koskaan aiemmin SDP ei ole sijoittunut vihreiden taakse vaaleissa tai gallupeissa. Vihreissä ja demareissa kummassakin on käyty kuluvan vuoden aikana puheenjohtajavaali. Helmikuussa Antti Rinne huudettiin jatkokaudelle selvin luvuin useiden vaalien yli, jo puheenjohtajavaalin ensimmäisellä äänestyskierroksella. Vihreiden suosittu, nyt entinen puheenjohtaja Ville Niinistö väistyi puolueen sääntöjen vuoksi, mutta tilalle tulleen Touko Aallon aikana kannatus on vain kasvanut uuden puheenjohtajan yksityiselämän kohuista huolimatta. Nyt etenkin yli 50-vuotiaat naiset ovat vaihtaneet SDP:n vihreisiin.

Sanoma ei ole mennyt perille. Jotain tarttis tehdä.

SDP:lle, jonka puoluehallitus kokoontui sattumalta juuri torstaiaamuna, gallup-tuloksen on täytynyt olla järkytys, vaikka kuinka vedottaisiin kesäaikaan. Pudotusta kun oli yli virhemarginaalin, peräti 2,6 prosenttiyksikköä. Perspektiivin vuoksi sanottakoon silti, että sama toistui viime kesänä. Tuolloin SDP:n kannatus putosi sekä kesäkuussa että heinäkuussa reippaasti, heinäkuussa yli gallupin virhemarginaalin. Mutta tuolloin SDP ei käynyt alimmillaankaan alle 18 prosentissa. Nyt suosio on alempana kuin metsään menneissä eduskuntavaaleissa 2015.

Vaikkei puolueita tai ilmiöitä voi suoraan verrata toisiinsa, jotain samaa perussuomalaisten ja vihreiden ryminänoloisessa nousussa on. Yleiseurooppalainen, osin yleismaailmallinenkin trendi on osoittanut jo jonkin aikaa sen, että perinteiset valtapuolueet ja -rakenteet voivat ryskyä rajusti ja nopeasti. Oikeistopopulistinen perussuomalaiset teki oman temppunsa Suomessa ensin. Nyt kaikki merkit viittaavat siihen, että vihreät on seuraava kolistelija. Jos perussuomalaiset vei SDP:ltä perinteistä duunariväkeä, vihreät tekee sen kaupungin koulutetuista.

Vaikka vihreät on hallitusvastuussakin suurten puolueiden tapaan ryvettynyt puolue, monen mielessä vihreät on edelleen vaihtoehto niille, kuten perussuomalaisetkin oli. Asiaan vaikuttanee se, että vihreät on aiemmin ollut hallituksen heiveröinen apupuolue. Nyt se kamppailee jo pääministeripuolueen paikasta, siis oikeasta vallasta.

Lähestyvät presidentinvaalit eivät mittaa puolueiden kannatusta, mutta liikkeen menestyvä ehdokas voi tuoda imua myös puolueelle. Pekka Haaviston ympärille syntyi viime kerralla ilmiö, sen toistuminen tälläkin kertaa pitäisi vihreää liitoa yllä. SDP:llä on nyt totinen paikka monella rintamalla. ”Yhdestoista hetki toimia”, kuten Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi kirjoitti Twitterissä.

Keskustelua aiheesta

”Muutos on käynnissä” – Naisia nimitetään vihdoin korkean profiilin toimitusjohtajiksi

Kuva: LEHTIKUVA / HANDOUT / NASDAQ

Nokian Renkaiden toimitusjohtajana aloitti kesäkuussa Hille Korhonen. Fiskars kertoi viikko sitten torstaina nimittäneensä Jaana Tuomisen uudeksi toimitusjohtajaksi.

Pienissä pörssiyhtiöissä on jo useita naisia toimitusjohtajina, mutta tähän saakka suuryrityksissä ainoa on ollut Sanoman toimitusjohtaja Susan Duinhoven, joka aloitti toimessaan vajaat kaksi vuotta sitten.

– Kokonaismäärä on toki vähäinen mutta kertoo, että asennemuutos on tapahtumassa. Muutos on käynnissä, sanoo Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa.

Ennen vuotta 2011 Suomessa ei ollut pörssiyrityksissä lainkaan naistoimitusjohtajia. Senkin jälkeen Suominen Oyj:n Nina Kopola oli pitkään ainoa laatuaan.

Naistoimitusjohtajien vähäinen määrä on suurin epäkohta yritysten hallintoelimissä, sillä yhtiöiden hallituksissa on jo kohtalainen määrä naisia ja määrä on nouseva.

Keskuskauppakamarin mukaan naisten osuus kaikista suomalaisten pörssiyhtiöiden hallituspaikoista nousi keväällä 25 prosenttiin ja suurissa pörssiyhtiössä 32 prosenttiin. Yleinen tavoite on, että kumpaakin sukupuolta on hallintoelimissä vähintään 40 prosenttia.

Naisasialiitto Unioni huomauttaa, että on vielä pitkä matka tavoitteeseen. Suunta on kuitenkin oikea.

– Kaikki sellainen kehitys, missä sukupuolten tasa-arvo edistyy, on myönteistä, sanoo Naisasialiitto Unionin pääsihteeri Milla Pyykkönen.

Naisten osuus johtoryhmissä ja liiketoimintaryhmien johdossa on noussut.

Toimitusjohtajiksi noustaan liiketoimintaryhmien johdosta. Naisia on runsaasti viestintä-, henkilöstö- ja lakiasiainjohtajina, mutta niiden kaltaisista tukitoiminnoista toimitusjohtajia ei yleensä rekrytoida.

– Viime vuosina yleisesti ottaen naisten osuus johtoryhmissä ja liiketoimintaryhmien johdossa on noussut, Linnainmaa kertoo.

Keskuskauppakamarin viime syksyn selvityksessä ilmeni kuitenkin, että nousu oli taittunut. Linnainmaan mukaan suunta on nyt kysymysmerkki. Nuoremmissa sukupolvissa myönteinen kehitys on kuitenkin jatkunut.

Hille Korhonen on esimerkki siitä, miten liiketoimintaryhmien johdosta noustaan toimitusjohtajaksi. Ennen Nokian Renkaita hän työskenteli Alkon toimitusjohtajana ja sitä ennen muun muassa Fiskarsin tuotanto-, hankinta- ja logistiikkajohtajana. Koulutukseltaan hän on diplomi-insinööri ja tekniikan lisensiaatti.

Pörssissä suurin sektori on teollisuustuotteet ja -palvelut, joiden johdossa on vain 3 prosenttia naisia.

Suomen elinkeinoelämä on voimakkaasti teollisuusvaltainen. Pörssissä suurin sektori on teollisuustuotteet ja -palvelut, joiden liiketoimintaryhmien johdossa on vain 3 prosenttia naisia. Heidän osuutensa on pienempi kuin teknisen koulutuksen saaneiden naisten ylipäätään.

– Ehkä insinöörinaiset ovat aika painottuneesti asiantuntijapuolella tai keskijohdossa. Tässä on joku vuoto selvästikin, Linnainmaa sanoo.

”Vihreät ovat tähän saakka keskittyneet ajamaan kaikilla mahdollisilla rattailla ja tuo pelitila on vietävä heiltä pois”

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä näkee viimeisissä mielipidemittauksissa merkkejä viherjytkyn mahdollisuudesta seuraavissa vaaleissa. Kärnän mukaan ilmiö on tuttu maailmalta.
– Politiikkaan pettyneet ihmiset hakevat uutta ja raikasta, vanhat valtarakenteet haastavaa vaihtoehtoa. Vihreät ovat nyt onnistuneet heiluttamaan tätä tikkaria kaikista parhaiten, vaikka sen käärepaperin alta paljastuukin lopulta paljon sellaisia asioita, joita suomalaiset eivät halua. Vihreiden valtavirtaan kuuluvat esimerkiksi yltiöliberaali turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka, keinotekoinen kaupungistumiskehityksen vauhdittaminen, yksityisautovastaisuus, luonnon museointi sekä kotimaisen alkutuotannon vastustaminen.
Kärnä toteaa kuitenkin, että populismin nousuun vastataan parhaiten ottamalla sitä harjoittavat rohkeasti mukaan päätöksentekoon.
– Vihreiltä on nyt vaadittava konkreettisia vaihtoehtoja ja esityksiä. Vihreät ovat tähän saakka keskittyneet ajamaan kaikilla mahdollisilla rattailla ja tuo pelitila on vietävä heiltä pois. Vihreiden radikaalit ääripäät on nyt myös saatava savustettua ulos koloistaan ja puolueelta on vaadittava visiota sen tulevaisuuden Suomesta. Vihreiden ideologiaan vahvasti vaikuttanut Pentti Linkola totesi tuoreessa elämänkerrassaan, että koko Pohjois-Suomi tulisi muuttaa luontoreservaatiksi. Linkolan lausahduksen sosiaalisessa mediassa aiheuttama keskustelu osoitti, että tämä on monen vihreän tavoite edelleen.
Oman puolueensa keskustan kannatuslukemat eivät saa Kärnässä aikaan riemunkiljahduksia, mutta panikointiin ei Kärnän mukaan ole vielä syytä.
– Vaaleihin on vielä aikaa ja kannatus nousi nyt hivenen, mutta pitkän aikavälin trendi on huolestuttava. Emme voi syyttää kannatuksen laskusta ainoastaan mediaa tai huonoa tiedottamista, vaan myös tehdyssä politiikassa on syynsä. Suurten rakenteellisten uudistusten sekä mittavien kansantaloudellisten kysymystenkään äärellä emme saa unohtaa pieniä ja konkreettisia, ihmisten arkeen vaikuttavia asioita. Näiden pienten epäkohtien korjaamista on jatkettava, sillä niitä riittää.

Keskustelua aiheesta